Ravintolassa musiikki kuulokkeista

Olli Myöhänen seisoo Giggling Marlinin narikassa. Vähän näyttää hämmentyneeltä.

- Ei tässä voi edes työkavereiden kanssa juoruta. On niin outoo, portsari sanoo.

On joo. Ravintolassa on hiljaista. Ainoan ääniärsykkeen tarjoilee pelikone, jota pimputtaa Kusti Jauhiainen. Tanssilattialle Jauhiainen ei lupaa mennä.

- Siinä vaiheessa, kun minä tanssin, tiiän, että oon liian kännissä, hän nauraa.

Baaritiskin edessä seisoo Pekka Viik. Tarjoilee sisään tulijoille kuulokkeita.

- Voitte valita tästä rokkia, joka tulee nauhalta tai dj:n soittamaa discoa, Viik opastaa.

Homman nimi on Disco Silencio, Koskis Sepon ravintoloissa tarjoiltava uudenlainen elämys. Baarissa ei käytetä illan aikana lainkaan äänentoistokalustoa, vaan bilettäjät kuulevat biisejä kuulokkeiden kautta. Äänenvoimakkuutta voi säätää itse tai panna musiikin kokonaan pois.

- On tosi tyhmännäköistä, kun jengi tanssii eri musiikin mukaan. Eikä ne uskalla laulaa niin paljon kuin yleensä. Mutta onhan tää naapuriystävällistä, ei kukaan ainakaan melusta valita, sanoo kiertueen henkilökuntaan kuuluva Niko Viik.

Nyt on lupa tuijottaa

Kuopio on Dj Icen kolmas Disco Silencio -keikka.

- Jyväskylässä oli 1 200 ihmistä. Kun soitin uuden englanninkielisen biisin, tanssilattialla jengi lauloi Kaija Koota. Kyllä sen tanssityylistäkin huomaa, kuka kuuntelee mua ja kuka ei. Paitsi että viisi prosenttia ihmisistä tanssii tavallisellakin keikalla ihan väärää biisiä, nokialainen Ice nauraa.

Ice sanoo, että soittaminen eroaa normaalista vain siinä, että basson pauke puuttuu.

- Oon huomannut, että jengillä on suurempi kynnys mennä tanssimaan. Sit kun ekat uskaltaa, muut menee perässä.

Ne kuuluisat ekat ovat keskiviikkoiltana Enna Siikavirta ja Elina Kuhmonen, kaverukset lyseosta. Ja se kynnys. Se on todella korkea. Kaikki kuitenkin katsovat.

Mutta sinne urheat neidot menevät, silmämagneeteiksi. Siikavirta valitsee rockin, Kuhmonen dancea. Toinen jytää, toinen ketkuttaa. Ja kaikki katsovat.

- Voi vitsi, miten typerä olo, Siikavirta huutaa kaverilleen. Ja nyt se huuto kuuluu muillekin.

- Vähän noloa, Kuhmonen komppaa.

Kohta kaverukset valitsevat saman kanavan. Yhteinen sävel löytyy.

- Oikeesti, tosi siistiä. Mutta ainakin aluks tää tuntuu jotenkin teennäiseltä. Lattian tärinäkin puuttuu kokonaan, Siikavirta sanoo.

Anteeks, onx joku nähny tanssitaitoo

Kohta lattialle uskaltavat muutkin. Meinaa vaan ensin naurattaa, vähän ujostuttaa.

- Noi tanssijat näyttää siltä kuin ois vähän tullut liikaa pillereitä napsittua, meininkiä sivusta seuraava Aku For nauraa.

Ja siltä se tuntuukin. Itsetietoisuus kohoaa potenssiin ziljoona, kun ensimmäiset muuvit ovat takana.

Aluksi ei osaa kunnolla revittää. Tuntuu, että eiiii, meikä on kadottanut jumalaisen tanssitaitonsa. Mutta äkkiä unohtuu, että tilassa ei kuulu oikeasti mitään.

Ja että jokainen kaverille sanottu sana kuuluu sille, joka ei kuuntele mitään.

Oman äänenvoimakkuuden säätäminen on vaikeampaa kuin kuulokkeiden nappuloiden veivaus.

- Voi vee, eihän täällä voi enää ees pierasta ilman että joku kuulee, tanssikaveri analysoi.

Pari biisiä riittää. Olli Myöhänen antaa takit.

- Ei tää kyllä tunnu oikein työltä, kun ei ole meteliä, Myöhänen sanoo.

Ei niin. Eikä oikein discoltakaan.