Ruis-puolukkakääretorttu

4 kananmunaa

2 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl ruisjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 dl kuohu- tai vispikermaa

1 dl puolukoita

0,5 dl sokeria

(Koristeluun: kermavaahtoa)

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista,kun se on väriltään yhtä valkoista kuin vehnäjauhot ja kun vatkaimista valunut kuvio pysyy siinä hetken.

Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhot siivilän läpi vähitellen munavaahtoon. Sekoita varovasti kaapimella. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 6-9 minuuttia.

Levitä pöydälle leivinpaperi ja ripottele sille sokeria. Kumoa kääretorttupohja. Jäähdytä. Sulata ja soseuta puolukat. Lisää sokeri. Vaahdota kerma. Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä täyte kääretorttupohjalle. Rullaa tiiviisti, kääri leivinpaperiin ja vie jääkaappiin. Leikkaa paloiksi. Laita tarjolle. (Koristele kermavaahdolla.)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.