Ruokavihje: Mummon vanhanajan salaatti

salaatin lehtiä

voikukan lehtiä

keitettyjä kananmunia lohkoina

kastikkeeksi kermaa

ripaus yrttisuolaa

 

Huuhtele salaatin ja voikukan lehdet.

Voikukan lehdistä poista lehtiruoto.

Revi lehdet pieniksi paloiksi.

Keitä kananmunat koviksi ja pilko munat lehtien joukkoon.

Kaada hieman kermaa ainesten päälle ja halutessa lisää ripaus yrttisuolaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ruoka

Mikä oli Winston Churchillin lempijuoma? Entä miten Kekkosen joulupöytään saatiin viini? – Moni suuri valtiojohtaja oli hyvän juoman ystävä

Hehtaarin tontti tuottaa satoa myös naapureille ja suvulle – "Kun muutimme tänne, emme edes kuvitelleet tällaista elämää", Kaarina Suomalainen, 74, sanoo

Tuorejuusto tasapainottaa kirpeää raparperiä voitaikinaleivoksissa

Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo

Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Janne Kaartisen, 52, voi tilata juhliin ja palavereihin laittamaan ruokaa – "Olen tietyllä tapaa ohjelmanumero"

Louhisaaren juoma sopii helteen helpottajaksi

Laita kalaa myös kesäpöytään

Alkukesän herkun saaminen myyntiin vaatii perunanviljelijältä paljon aikaa ja vaivaa – "Moni ei tiedä, miten kova työ uusien perunoiden kasvattamisessa on", Markku Santamäki, 59, sanoo

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.