Siitake-broilerivokki

2 sipulia

2 porkkanaa

1 palko chiliä

200 g siitakesieniä

1 rkl öljyä

1 tl currya

300 g broilerisuikaleita

1 tlk tomaattimurskaa

1-2 dl vettä

1 kanaliemikuutio

0,5 tl valkopippuria

0,5 tl rosmariinia

100 g vihreitä pakastepapuja

Puhdista ja suikaloi kasvikset ja sienet. Kuumenna öljy paistinpannussa tai vokissa. Kääntele siinä currya ja broilerisuikaleita hetki. Lisää kasvikset ja sienet, kuumenna ja lisää tomaattimurska, vesi ja liemikuutio sekä mausteet. Anna hautua noin 15 min. Lisää pavut. Tarjoa riisin ja salaatin kanssa. Halutessasi ruokaan voi lisätä ruokakermaa tai ruuanvalmistusjogurttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ruoka

Jos lapsi toivoo, Anna-Charlotta Rask,36, muuttaa kodin vaikka tietyömaaksi – hyvillä synttäreillä toteutuu kolme asiaa

Miedon makuinen kesäkurpitsa taipuu moneksi – sillä voi mehevöittää vaikka kakun

Mikä oli Winston Churchillin lempijuoma? Entä miten Kekkosen joulupöytään saatiin viini? – Moni suuri valtiojohtaja oli hyvän juoman ystävä

Hehtaarin tontti tuottaa satoa myös naapureille ja suvulle – "Kun muutimme tänne, emme edes kuvitelleet tällaista elämää", Kaarina Suomalainen, 74, sanoo

Tuorejuusto tasapainottaa kirpeää raparperiä voitaikinaleivoksissa

Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo

Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia

Myös mansikkapellolla voi olla Koronaa – "Ei tarvitse nimeä pelätä"

Janne Kaartisen, 52, voi tilata juhliin ja palavereihin laittamaan ruokaa – "Olen tietyllä tapaa ohjelmanumero"

Louhisaaren juoma sopii helteen helpottajaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.