Irakilaismies palasi tuhottuun Mosuliin – "En usko, että Suomi lähettää ketään kuolemaan"

Turvapaikanhakija Saad Tahseen Farhan, 53, palasi vapaaehtoisesti Suomesta Irakin Mosuliin löytääkseen perheensä terroristijärjestö Isisin hallitsemasta kaupungista. Perhe on hengissä, mutta Farhanin kotikaupunki on raunioina.

Farhanin vaimo ja kaksi aikuista poikaa olivat loukussa Isisin valloittamassa Mosulissa, kunnes alkuvuodesta armeija sai avattua siviileille pakokäytävän. Jälleennäkeminen oli Farhanille shokki.

– He olivat kalpeita ja nääntyneitä. Soimasin itseäni siitä, että jätin heidät. Mutta jos olisin jäänyt, minut olisi luultavasti tapettu, Farhan kertoo Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.

Perhe majailee nyt Itä-Mosulin vapautetulla alueella vuokra-asunnossa, jossa ei ole vesijohtovettä, sähköä eikä juuri huonekaluja.

Farhan haki Suomesta turvapaikkaa ja toivoi saavansa perheensäkin Suomeen. Yli vuoden odottelun jälkeen hän kuitenkin turhautui ja palasi takaisin.

– Mosuliin hyökättiin, ja kaikki yhteydet perheeseeni katkesivat. Pelkäsin heidän kuolleen tai tulleen vangituiksi.

Tarinan vastaanottokeskuksessa Siilinjärvellä ollessaan Farhan teki ja myi tauluja saadakseen rahaa perheelleen. Lisäksi suomalaiset antoivat perheelle lahjoituksia.

– Pystyin lähettämään perheelleni rahaa melkein joka kuukausi. Se ei olisi ollut mahdollista ilman suomalaisia, Farhan kiittelee.

Suomen pakkopalautuksia Irakiin on arvosteltu epäoikeudenmukaisina, mutta Farhanin mielestä Suomi kohtelee turvapaikanhakijoita tasapuolisesti.

– Suurin osa mosulilaisista saa turvapaikan. Moni tuli Suomeen vain rahan takia ja sai kielteisen päätöksen. Heitä on lähetetty takaisin, mutta turvallisille alueille Bagdadiin tai muualle. En usko, että Suomi lähettää ketään kuolemaan.

Farhanin koko haastattelu julkaistaan Sunnuntaisuomalaisessa. Haastattelimme myös muun muassa mosulilaisessa sairaalassa työskentelevää suomalaista sairaanhoitajaa.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Luulitko, että keskisormea näyttävä jänis on törkeimmästä päästä? Esittelemme 6 huonosti käyttäytyvää maskottia

Näyttelijä Mari Perankoski söi teatterin väliajalla tärkeänä lohipiirakkaa pitkät kalsarit jalassaan

Uusi laki antaa ravintoloiden olla auki läpi vuorokauden, niinpä absolutisti istui baarissa kellon ympäri ja katsoi, kun suomalaiset joivat

Keskustelu menee metsään väärällä tavalla

E-urheilijoille aletaan tehdä Suomessa dopingtestejä – "Kannabis on piireissä yleinen aine", kertoo pelaamisen maailmanmestari

Seurasimme yksityisetsivän työpäivää – Ari Huhtinen jahtaa rikollisia ympäri maailmaa muttei varjosta pettäviä puolisoita

Keski-ikä on uusi musta

Ja taas yksi syrjäytyi – lautapeli näyttää Sipilän ja Grahn-Laasosen päätösten seuraukset

Kun ruotsalaispariskunta kirjoittaa rikosromaania, he kuvittelevat olevansa mies nimeltä Lars Kepler

Päättäjät haluavat koululaisten opiskelevan itsenäisesti – "Yksi kymmenestä pystyy siihen", kertoo opettaja koulujen todellisuudesta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.