Näyttelijä Hennariikka Laaksola löysi yökumppaninsa jo kuusivuotiaana

Näyttelijä Hennariikka Laaksola, 34, on tunnettu Ylen draamasarjan Uuden päivän Sonjana. Sarjan kuvauksissa Laaksola tutustui Thelma Sibergiin ja Amelie Blaubergiin, joiden kanssa hän pitää uutta Yhden yön juttuja -podcastia Yle Areenassa.

Oletko yhtä neuroottinen kuin hahmosi Sonja Uudessa päivässä?

– Väittäisin että en ole ihan yhtä neuroottinen, mutta sitä pitää ehkä kysyä kämppäkaveriltani. Meissä on kyllä paljon samaa, ja joistain asioista olen miettinyt, kumpi on tullut kummalta. Olenko minä vaikuttanut Sonjaan vai Sonja minuun? Meillä molemmilla on empatiakykyä. Löydän itseni usein tilanteista, joissa minä kuuntelen kavereitani. Tykkään myös siitä, että ihmiset kokevat voivansa puhua minulle.

Miten Thelman ja Amelien kanssa työskentely sujuu? Kuka ottaa pomottajan roolin?

– Saumattomasti. Olemme enemmänkin siskoksia kuin työkavereita. Työskentely yhdessä on tosi helppoa. Yleensä se menee niin, että minä ja Thelma höpötämme mitä ikinä sylki suuhun tuo ja Amelie on hiljaa. Sitten hän sanoo kerran puolessa tunnissa jotain viisasta ja me hiljennymme.

Asut kimppakämpässä. Mitä teet, kun kämppäkaverin kanssa alkaa riita siivousvuoroista?

– Meillä on hyvin samanlaiset siivousstandardit, eikä riitoja juuri tule. Meillä on listat, että kuka siivoaa vessan ja kuka imuroi, millä rätillä pestään lattia ja millä tiskipöytä. Se on hyvin selkeää.

Olet kärsinyt uniongelmista. Mikä on paras tapa kuluttaa aikaa öisin, kun et saa unta ja kaikki muut nukkuvat?

– Minä olen yleensä niin laiska ja väsynyt, että en jaksa nousta sängystä ylös. Podcastien kuuntelu on hyvä keino nukahtaa. Tosin meidän podcastimme on sen verran energinen, että sitä kuunnellessa ei ehkä ala nukuttaa.

Toinen hyvä juttu on asmr-rentoutusvideot. Ne ovat tosi hämäriä videoita, joissa pidetään erilaisia ääniä, napsutellaan ja naputellaan jotain asioita. Minä tykkään katsoa esimerkiksi role play -videoita, se on kaikista hämärin genre. Niissä joku voi esimerkiksi ikään kuin meikata katsojaa. Siinä sitten napsutellaan jotain meikkipussia ja hivellään siveltimillä kameraa.

Miten rentoudut vapaa-ajalla?

– Joogaan. Olen joogannut noin viisi vuotta, ja nyt aloitin joogaopettajan koulutuksen. Muutenkin urheilen eri tavoin, näen kavereita ja syön hyvin.

Millainen on mieleenpainuvin yhden yön juttusi?

– Paras yökumppanini on pehmoleluni Tessu, joka on ollut vieressäni jo kuusivuotiaasta lähtien. Tessu on herrasmies, ja öitä on nukuttu yhdessä useamminkin kuin kerran.

Mitä odotat syksyltä?

– Rakastan syksyä ja sitä, että ilmat viilentyvät ja voi kääriytyä viltteihin ja villasukkiin. Voi laittaa kynttilät palamaan, hyggeillä ja syödä suklaata ja Omar-munkkeja. Sitä minä odotan. Helteet saavat mennä.

Pitääkö jokaisella itseään kunnioittavalla influencerilla (somevaikuttaja) olla nykyään oma podcast?

– Hyvä kysymys. Me olemme nauraneet juuri tälle ja miettineet, että olemmeko me influencereita ja mikä se edes on. En oikein tiedä. Tällainen podcast nyt tuli tehtyä. Ainakin meillä on hauskaa. Toivottavasti myös kuulijoilla on.

Opiskelit näyttelijäntyötä Virossa. Kuinka usein sinua pyydettiin tuomaan kavereille Suomeen halpaa kaljaa?

– Kaverit tiesivät, että en tuo kaljaa, niin pyynnöt kyllä loppuivat hyvin nopeasti.

Mikä on ihmisten yleisin harhaluulo Virosta?

– En oikein edes hahmota, mitä ihmiset ajattelevat Virosta. Siellä on sellainen maanläheinen meininki. Opiskelijoillakin on kaapeissa säilykepurkit täynnä avomaankurkkuja.

Jos on vain Tallinnassa, niin silloin Virosta voi jäädä kuva pelkästä viinarallista, mutta etelässä on paljon sympaattista maaseutua, ihmiset ovat lämpimiä ja kurkut hyviä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

"Sitä oikeaa ei voi löytää", sanoo Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow

Helvetinhaudat ja pirunkorvet kertoivat jo nimellään, mistä ei kannattanut kulkea

Tuntuuko joulu tulevan aina vain aikaisemmin? Et uskoisikaan, miten aikaisin jotkut sen aloittavat

Hylkäsi tulevaisuuden urheilun huipulla: Koripalloilija Anton Odabasi vastustaa urheilun toimintakulttuuria

Kolumni: Jos kavereiden tilalla ovat pelit, nuoren yksinäisyys voi täyttyä aggressiolla ja kostofantasioilla

Kolumni: Meille löytyi juuri sopiva lapsi

Opettajaksi haluavien määrä romahti – "Todella huolestuttavaa", sanoo Jyväskylän OKL:n johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen

Nyt Jumala kestää jo paremmin pilkkaa; 50 vuotta sitten kirjailija Hannu Salamaa odotti kuritushuonetuomio

Kolumni: Olin komppaniani ainoa kasvissyöjä

Nimettömät my ass: naisille ei ole alushousuja vaan stringejä, hipstereitä, boksereita, midejä, thongeja...

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.