Niina Suorsan työtä on auttaa vaikeuksissa olevia maatilayrittäjiä – hän on huomannut, että ihminen voi selvitä mistä vain

Isäntä istuu pöydässä ja käärii sätkää. Hän kertoo Niina Suorsalle kuulumisiaan: Viimeiset lehmät on viety tilalta. Pitäisi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, mutta se on hankalaa ilman verkkopankkitunnuksia.

”Pöpilääkkeiden” syömisen hän päätti kuitenkin lopettaa.

Suorsa nostaa katseensa läppäristään.

– Unilääkkeitä voit ihan hyvin ottaa, jos rupeaa taas tuntumaan, että unirytmi menee, hän sanoo miehelle.

Suorsa on tilakäynnillä pohjoissavolaisella maatilalla, jota ollaan ajamassa alas. Tarina on Suorsalle tuttu: velkaa, terveysongelmia, työuupumusta ja pitkän pohdinnan päätteeksi lopettamispäätös.

Isäntä on ollut Suorsan asiakas kolmisen vuotta. Ensitapaaminen ei sujunut yhtä sopusointuisasti kuin nyt. Silloin isäntä oli omien sanojensa mukaan ”aika jurokki”.

– Niina on kyllä hoitanut hommansa hyvin. Ei mitään valittamista.

Suorsa aloitti vuonna 2016 työnsä hankkeessa, jossa autetaan maatilayrittäjiä jaksamiseen ja talouteen liittyvissä vaikeuksissa. Tehtävä oli uusi. MTK Pohjois-Savo sai hankkeen kolmantena aluejärjestönä Suomessa.

Venäjä-pakotteiden ja tukiviivästysten takia tiloilla oli entistä tiukempaa.

– Silloin oli vähän kysymysmerkki, että mikä täällä oli tilanne jaksamisen suhteen. Mutta tiesin, ettei tämä tule olemaan helppo nakki, Suorsa sanoo.

Hän oli kiertänyt aiemmin yläsavolaisilla tiloilla ja etsinyt niille työvoimaa työllisyyshankkeessa. Jo silloin hän näki uupumusta ja niukkuutta.

Kun Iisalmen Sanomat kolme vuotta sitten uutisoi Suorsan aloittamasta uudesta projektista, puhelin alkoi soida heti.

– Menin ensimmäiselle tilakäynnille ennen kuin hanke oli kunnolla edes käynnistynyt. Sana kiersi, ei meidän tarvinnut hirveästi markkinoida itseämme.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke oli mitoitettu 50 maatilalle. Lopulta asiakkaaksi tuli 191 tilaa. Hanke sai jatkoa vuoden 2020 loppuun saakka.

Alussa Suorsa yllättyi, kuinka avoimesti ja suoraan viljelijät alkoivat puhua vaikeuksistaan, kun heitä tapasi kasvotusten – kaikki eivät siis ole olleet ”jurokkeja”.

– Ja se sinnikkyys! Miten ne ihmiset olivat jaksaneet niin pitkään ja niin tiukilla. Tili saattoi olla aivan tyhjä, mutta ruoka-avustuslappuja ei haluttu ottaa vastaan, kun aina on pärjätty yrittäjinä, Suorsa kuvailee.

Projektityöntekijöillä ei ollut valmiita toimintamalleja, vaan ne opittiin osin kantapään kautta. Kerran Suorsa hälytettiin tilalle, jossa työmies oli kuollut tapaturmaisesti peltotöissä jäätyään maatalouskoneen alle.

Isäntä oli ollut tilanteessa mukana, kuollut mies oli hänen perhetuttunsa.

Puhelimessa isäntä oli ollut sitä mieltä, ettei hän kaipaa keskusteluapua.

– Istuin varmaan puoli päivää puimurin kyydissä juttelemassa miehelle. Myös menehtyneen perhe oli avun tarpeessa, Suorsa kertoo.

Silloin Suorsalle ei ollut selvää, miten tilanteessa tuli toimia tai mihin viranomaisiin piti olla yhteydessä.

– Tuli tunne, että selviänköhän minä tästä. Nykyisin sapluuna on selvillä ja kontaktit tiedossa vastaavan varalle.

 

Suorsa asiakkaansa tyhjennetyssä navetassa. Kuva: Akseli Muraja

 

Suorsa on itse kotoisin pientilalta Vieremältä. Suorsan isä luopui lypsykarjasta ja kouluttautui uuteen ammattiin, kun Suorsa oli alle kouluikäinen. Hänen äitinsä oli koko ajan käynyt myös palkkatyössä tilanhoidon rinnalla.

– Isä koki päässeensä unelma-ammattiinsa, ja äidille muutos oli helpotus. Minulle kokemus osoittaa, että maatilan lopettaminen voi olla hyvä ja tarpeellinen asia.

Suorsa puhuu joskus taustastaan omille asiakkailleen.

– Mutta ei tässä kärsi hirveästi viisastella. Jokainen maatila on oma kokonaisuutensa, eikä voida yleistää, millaisen tilan kannattaa lopettaa ja millaisen ei.

Joskus Suorsaa on luultu maatilojen saattohoitajaksi, jonka auton ilmestyminen pihaan tarkoittaa lopun alkua. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.

– Kaikki vaihtoehdot ja myös yrittäjän oma tahtotila tutkitaan. Enkä minä tee kannattavuuslaskelmia, sen tekevät talousasiantuntijat.

Koulutukseltaan Suorsa on sosionomi. Hänen tehtävänään on pitää yhteyttä maatilayrittäjiin ja ohjata ja neuvoa heitä eri viranomaisten ja palvelujen piiriin. Suorsa kuvailee olevansa välillä siivooja, taksikuski, sihteeri ja olkapää, jota vasten itkeä.

– Ei tämä ole mikään siivouspalveluyritys, mutta jos pöytä pitää siivota, että päästään avaamaan laskuja, sitten se tehdään.

Yhden kerran hän kertoo siivonneensa talousneuvojan kanssa koko huushollin, kun asiakas oli kokenut ”totaaliuupumisen”.

– Ainoa siisti paikka olivat tuotantotilat. Niin se yleensä menee, eläimet hoidetaan viimeiseen asti, vaikka kodissa olisi täysi kaaos.

Suorsa tekee työtään päivisin, mutta hätätapauksessa hän on tavoitettavissa myös iltaisin. Hänen perheeseensä kuuluvat puoliso, poika ja miehen tytär.

– Perhe joutuu joustamaan työni takia. Mummosta on ollut iso apu.

Suorsa sanoo, että häneltä kysytään jatkuvasti, millainen on hänen tyypillinen asiakkaansa. Hän laskee, että hänen asiakkaanaan on ollut kolmessa vuodessa noin 250 maatilaa. Tyypillistä asiakasta ei ole.

– Ketään ei voi pitää tyyppitapauksena, eikä ennakkokäsityksiä pidä muodostaa. Maatiloilla esiintyy koko ihmiselämän kirjo.

Hän huomauttaa, että avun tarve ei aina johdu taloudesta.

– Ongelmia voi olla, vaikka raha-asiat olisivat hyvin. Lapsen päihteiden käyttö, vakava sairaus tai kuolemantapaus, parisuhdeongelmat, Suorsa luettelee.

Suorsan mukaan työ on opettanut, että aina on toivoa.

– Se näkemys tässä on vahvistunut, että aina on tehtävissä jotakin, kunhan ihmiset ovat valmiita muutokseen. Maaseudun ihmisissä piilee älyttömästi osaamista, kunhan he saavat itsetuntonsa takaisin.

Tilakäynnin päätteeksi Suorsa arvioi, että ”jurokki-isännän” jaksamisessa on tapahtunut paljon edistystä, mutta tekemistä on vielä. Pienetkin hoitamatta jääneet paperityöt voivat jarruttaa toipumista.

Suorsa toteaa, että hänen työssään harvemmin jaetaan kehuja, kun prosessi on kesken.

– Kiitos voi tulla kolmen vuoden päästä. Että hyvä, kun olit silloin olemassa.

Pihassa herää ajatus, että valokuvaaja hyppäisi Suorsan auton kyytiin.

– Varoitan, auto saattaa haista navetalle, Suorsa sanoo.

Siivoojan työ on joskus sotkuista.

Jutun esimerkkitapaukset on kerrottu viljelijöiden suostumuksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Osaatko määritellä jugendin, tiedätkö mikä on installaatio? Tarkista tietosi tästä!

"Ajattelin jo, että olkoon koko vaaka!" – Jenny, 43, laihtui 20 kiloa vasta, kun lopetti yrittämästä

"Tuntui uskomattomalta, että tällainen mahdollisuus tarjottiin" – Ryhmä espanjalaisia hoiva-avustajia muuttaa Kuopioon helpottamaan hoitoalan työvoimapulaa

"Raskausaikana stripeissä oli äkäisiä raskaana olevia tyttöjäniksiä" – Sarjakuvantekijöiden Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen oma elämä heijastuu Kamalaan luontoon

Kolumni: Loppu on vaarallinen käsite

Sukeltaja Ari Nupponen myi omaisuutensa, muutti Thaimaahan ja sijoitti rahansa isoon purjeveneeseen – sitten iski pandemia

Suomalaiset lentävät taas joukolla etelään, eikä se yllätä tutkijoita: "Kotimaan matkailu ei voi korvata sitä halua"

Paukamia, poltetta, näppylöitä – Kesän pikkupirulaiset voivat tehdä elämästä tuskaisen

"Miksei Jumala suojellut läheisiäni?" – Jean Banyanga, 47, joutui näkemään kansanmurhan, mutta sitten hänestä tuli pappi rauhalliseen seurakuntaan Ahvenanmaalle

Pertti Ruohosen pakina: Poistojen ja toistojen tiellä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.