Runoilija Susinukke Kosola olisi halunnut vain kirjoittaa – sen sijaan hänen oli opeteltava remontoimaan

Juuri ostetussa asunnossa oli häiritsevä haju. Pian sisällä ei kärsinyt olla. Selvisi, että joku edellisistä asukkaista oli tehnyt asunnossa lattiaremonttia. Käytetty liima oli mennyt pilalle ja alkanut haista.

Asiaa ratkottiin alkukesästä, kun turkulaisen runoilija Daniil Kozlovin, 28, olisi pitänyt kirjoittaa kahta keskeneräistä kirjaansa.

– En voinut tehdä asunnolle mitään, mutta en pystynyt ajattelemaan mitään muutakaan, hän kertoo.

Kozlov pakeni tilannetta ystävien nurkkiin ja lopulta rinkan kanssa Eurooppaan. Hän kävi matkallaan ”epämääräisillä hippifestareilla” ja taittoi matkaa pääosin yöbusseilla.

– Tein taas kaikkea sellaista, mitä on parempi tehdä kymmenen vuotta nuorempana. En uskonut niskatyynyyn, ja luulin, että saan nukuttua bussissa kuten ennen. Kuukauden reissun aikana huomasin erehtyneeni.

Kozlov on julkaissut Susinukke Kosolana kolme runokokoelmaa, jotka ovat saaneet lukuisia tunnustuksia. Viimeisimmän, keväällä 2018 ilmestyneen Variston, Kozlov kirjoitti kokonaan käsin. Kirjaa ei voinut ostaa rahalla, vaan omakustannepainoksesta pystyi lunastamaan omansa, kun kirjoitti kirjailijalle henkilökohtaisen tunnustuksen.

– Oli mielenkiintoista nähdä, kuka oli valmis maksamaan kirjasta mitäkin. Murhaa kukaan ei tunnustanut, mutta joukossa oli todella raskaita aiheita. Ihmiset olivat ottaneet tunnustuksen kirjoittamisen tosissaan, ja monista näki, että he tarvitsivat sitä.

Vielä Kozlov ei ole päättänyt, mitä hän aikoo tunnustuksilla tehdä. Tunnustaminen tuntuu olevan muodissa, ja Kozlov haluaisi käsitellä saamiaan kirjoituksia kunnioittavasti mutta romantisoimatta, ilman performanssia.

– Olen harkinnut monia tapoja. Voisin vaikka vuorata tunnustuksilla huoneen, mutta uskon, että keksin jotain parempaakin.

Susinukke-nimen Kozlov keksi teini-iässä. Se oli vastalause nukettelulle, jota enkelinkiharainen lapsi oli saanut ikänsä kuulla.

– Nukke tekee nimeen lempeyttä, tasapainottaa suden teräviä hampaita. Nimi piilottaa myös sukupuoleni ja venäläiset juureni.

Kozlov ajoi päänsä ja muutti tyyliään uhkaavammaksi, jotta tuntemattomat eivät enää rohkenisi tulla pörröttämään.

– Minulla oli jopa irokeesi!

Susinukesta ei ollut tarkoitus tulla julkista hahmoa, vaan Kozlov käytti nimeä lehtisissä, joita jakoi nuorena talovaltauksilla. Hän sai maineen anarkistirunoilijana.

Menneisyyden kautta itsensä määritteleminen saa Kozlovin vaivaantuneeksi. Hän yrittää tietoisesti näyttää vähemmän pelottavalta kuin ennen, ja haluaisi muutenkin katsoa eteenpäin.

– Pelottavinta olisi todeta ymmärtävänsä täysin kymmenen vuoden takaista itseään. Kyllästyn asioihin nopeasti ja kaipaan muutosta. Lopetan kaikki harrastuksetkin, kun alan olla niissä hyvä, Kozlov nauraa.

Hän kertoo yhä allekirjoittavansa monet anarkismin ideaaleista, kuten radikaalimman sosiaalisen tasa-arvon ja suoremman demokratian. Hän on kuitenkin nähnyt, kuinka aktivistipiireissä monet ajavat itsensä loppuun. Ja silti maailman hätä ei taltu.

– Se ei ole kestävää yksilön eikä maailman kannalta. Mutta miten tämän maailmantuskan keskellä voisi elää hyvin siten, että siltä ei sulkisi silmiään? Miten olla itse onnellinen niin, että samalla voisi tehdä töitä muiden olojen parantamiseksi? Lupaan kertoa, jos keksin ratkaisun.

Kuva: Suvi Elo

Runoudesta Kozlov piti jo ennen kun tiesi, mitä se on. Neuvostoliitosta kotoisin olevat vanhemmat ovat taiteen ja kulttuurin suurkuluttajia, ja kotona luettiin paljon.

– Kirjoitin myös ensimmäisen runoni ennen kuin osasin edes kirjoittaa.

Kozlovin äiti oli tuolloin kysynyt kynän ja paperin kanssa rustaavalta lapselta, mitä tämä tekee. ”Runoa”, kuului vastaus, mutta enempää hän ei ollut suostunut paljastamaan.

Neljännen kirjan oli tarkoitus ilmestyä syksyn aikana. Uusi runokokoelma on ylistys kumppanuudelle.

Kozlov kokee, että syvät ystävyyssuhteet eivät saa taiteessa ansaitsemaansa tilaa, vaan jäävät usein yksilöiden kasvutarinoiden sekä romanttisen rakkauden jalkoihin.

Kirjassa kaksi ystävää jakaa samanlaisen maailmankatsomuksen, ja yhdessä he haaveilevat paremmasta maailmasta.

– Heidän toivomansa maailman ja todellisen ympäristön välillä on kuitenkin kitkaa, joka lopulta siirtyy ystävyyssuhteeseen.

Keväällä kirjoittaminen kulki, mutta nyt Kozlovia huolettaa, että on asuntovastoinkäymisten vuoksi joutunut ottamaan liikaa etäisyyttä keskeneräiseen runokokoelmaan.

– Pelkään, että into hiipuu, ja kirja osoittautuu paskaksi.

Kozlovilta on tulossa myös fantasiasävytteinen nuortenkirja. Sen päähenkilö on ihmislapsi, lajinsa viimeinen. Lapsi löytää sisältään jotain vierasta, joka välttää katsetta ja syö häntä koko ajan tyhjemmäksi.

Ystävänsä ketun kanssa lapsi lähtee selvittämään, mikä häntä vaivaa ja opettelee, miten tyhjyyden tunteen kanssa selviää.

– On vaikea kirjoittaa romaania, sillä runoilijana olen tottunut jättämään teksteistäni pois kaiken, mikä on mielestäni turhaa. Proosassa väljällä ilmaisulla on merkitystä, sillä lukija ylikuormittuu, jos teksti on liian tiivistä.

Palattuaan Euroopasta Kozlov joutui vasten tahtoaan opettelemaan, miten remontoidaan. Hän päätti laittaa uusiksi koko asunnon, jonka oli keväällä ostanut ajatuksella, että muuttaa sisään eikä tee kämpälle mitään.

– En ole nauttinut projektista, sillä minulla on koko ajan olo, että haaskaan aikaa. Haluaisin vain kirjoittaa. Olen lohduttautunut ajatuksella, että ehkä taidoista on hyötyä myöhemmin. Että jos joku kaveri tarvitsee tapetointiapua, voin sanoa, että mulla on ergonominen tapettiharja, eikä paperiin jää yhtään kuplaa, Kozlov kertoo nauraen.

Asuntonsa sisustuksen Kozlov suunnitteli itse. Sekin on jännittänyt.

Olohuoneen hän aikoo jakaa kirjahyllyillä kahtia. Hyllyn kohdalla salmiakkikuvioisen tapetin taustaväri muuttuu. Makuuhuoneen kattovalaisin kimaltaa kuin tähtitaivas, ja mustassa tapetissa on ”terhakka glitter”.

– En yhtään tiedä, mitä siitä tulee. Taiteessa voi tehdä huoneita yksi kerrallaan ja lopulta ajatella kokonaisuutta. Remontoidessa on aloitettava kuvittelemalla lopputulos. Jos asunto onnistuu, olen ylpeä itsestäni. Jos ei, en kutsu koskaan ketään kylään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Sunnuntaisuomalainen

Johtamisen asiantuntija Janne Tienari: "On myytti, että pätevin henkilö valitaan"

SU // Personal trainer X: Miksi annat lastesi syödä roskaa?

"Haluan jonain päivänä olla Ruandan Paola Suhonen" – Suomalaisjärjestön koulusta valmistuu nuoria ompelijoita, joilla on paljon tahtoa ja suuret suunnitelmat

Maija Pursiaisella on adhd ja Riitta Kettusella lukihäiriö – Se on tehnyt heistä sinnikkäitä, luovia ja tarkkavaistoisia

Kolumni: Ota iisisti ja kanna roskasi pois, retkeilijä

Rikkaruohonen: Jari-Matti ja Maisa eroavat – Trump, Putin, Kim Jong-un ja Erdogan valitettavasti eivät

"Sitä oikeaa ei voi löytää", sanoo Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow

Helvetinhaudat ja pirunkorvet kertoivat jo nimellään, mistä ei kannattanut kulkea

Tuntuuko joulu tulevan aina vain aikaisemmin? Et uskoisikaan, miten aikaisin jotkut sen aloittavat

Hylkäsi tulevaisuuden urheilun huipulla: Koripalloilija Anton Odabasi vastustaa urheilun toimintakulttuuria

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.