HS: Näin stressi syö 36–55-vuotiaiden aivoja – yhteydessä Alzheimeriin

Pitkittynyt stressi tekee tutkitusti tuhojaan aivoissa, kertoo Helsingin Sanomien laaja tiedeartikkeli.

Useat tutkimustulokset osoittavat stressin vaikuttavan ihmiskehoon erittäin haitallisesti, kun se pitkittyessään vaurioittaa aivoja.

Erityisen alttiita pitkäkestoiselle stressille ovat työelämän paineissa rämpivät keski-ikäiset. Jatkuvan henkisen kuormituksen alla olevien aivot voivat jopa kutistua.

Stressin vaikutus ulottuu vuosikymmenien päähän: työikäisenä koettu henkinen paine voi kostautua vielä vanhoilla päivillä. Esimerkiksi vanhuusajan aivosairaudet dementia ja Alzheimer kehittyvät useammin niille, jotka ovat keski-iässä kokeneet työperäistä stressiä.

Jatkuva stressi voi lopulta laukaista vakavan masennuksen. Helsingin Sanomien esittelemissä tutkimuksissa on havaittu, kuinka hermosoluja ja -yhteyksiä karsiutuu stressaantuneiden otsalohkossa ja hippokampuksessa eli aivoalueissa, jotka ohjaavat älyllisiä toimintoja ja tunteita.

Stressihormoni kortisoli näyttäisi olevan huomattavan usein pääsyy muistiongelmiin ja aivojen kudoskatoon.

Ruotsalaistutkimuksessa verrattiin stressaantuneiden, 60–70 tunnin työviikkoja pitkän tehneiden 36–55-vuotiaiden aivokuvia leppoisampaa elämää viettävien ikätovereiden aivoihin.

Muutokset stressiryhmän aivoissa muistuttivat niitä, joita oli mitattu traumaperäiseen stressihäiriöön sairastuneilta.

Myös eläinkokeissa on huomattu hiirien aivojen alkavan surkastua jo kuuden stressaavan päivän jälkeen. Hesarin haastatteleman tutkijan mukaan hiiret oireilivat stressikokeissa samalla tavalla kuin masentuneet ihmiset: niiden kyky mielihyvään heikkeni, ahdistus ja huolestuneisuus lisääntyivät.

Kehon stressireaktion alkuperäinen tarkoitus on valpastaa ihminen hetkellisesti.

Hälytystilassa ihmiskehossa tapahtuu hyödyllisiä muutoksia, mutta niiden vaikutus muuttuu pitkäkestoisena myrkylliseksi.

Kroonistuneestakin stressistä on kuitenkin mahdollista parantua. 29 Parasta ensiapua saa liikunnasta ja kunnon yöunista. Tiukempaan taisteluun tiede tarjoaa lääkehoitoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.