Ota haltuun ainakin nämä trendit tänä syksynä

1. Syksyn trendiväri: Vaaleanpunainen.

Kevään ja kesän muotiin vahvasti kuuluvia raitakuoseja ei unohdeta syksynkään tullen.

Esimerkiksi Max Maran syksyn ja talven muotia esitelleessä näytöksessä raitakuoseilla leikiteltiin useissa eri kokonaisuuksissa.

Väri-instituutti Pantonen toinen vuoden väreistä, vaaleanpunainen rose quartz (ruusukvartsi), oli edustettuna monissa muotinäytöksissä. Myös toista trendiväriä, vaaleansinistä serenityä, vilahteli näytöslavoilla.

Max Maran näytöksessä vaaleanpunaista nähtiin muun muassa leveälahkeisissa housuissa, joissa katseenvangitsijana toimivat mustavalkoraidalliset taskut.

Kokeile: Vaaleanpunaisen neuleen ja khakinvihreiden housujen yhdistelmää.

+ Nyt kannattaa kaivaa myös lilat ja violetit vaatteet esiin kaappien uumenista. Esimerkiksi Michael Korsin näytöksessä nähtiin hurmaava laventelinsininen asukokonaisuus, joka osoitti, että hempeät sävyt toimivat hyvin syksylläkin. Poolokauluksiset paidat ja mekot ovat nyt trendikkäitä.

2. Olkapäät esiin.

Ostitko kesäksi olkapäät paljastavan mekon tai paidan? Hyvä. Olet muodikas syksylläkin, sillä off the shoulder -paitoja ja -mekkoja nähtiin muun muassa Diorin näytöksessä. Olkapäät kokonaan paljastavien asujen lisäksi muotitalot, kuten Lanvin ja Zac Posen, esittelivät luomuksia, joissa korostui ainoastaan toinen olkapäistä.

Kokeile: Off the shoulder -puseroa syksyisellä kukkakuosilla.

+ Röyhelöpaidat ja -mekot ovat tänä syksynä todella muodikkaita. Myös solmunauhalliset puserot ovat edelleen nappivalinta.

3. Sametti lumoaa.

Yksi trendikkäimmistä materiaaleista on sametti, jota vilahteli muun muassa Valentinon vaatteissa. Samettia on totuttu näkemään syksyisin tummanpuhuvissa sävyissä, mutta tällä kertaa näytöslavoilla nähtiin niin keltaista, violettia kuin fuksianpunaistakin samettia. Roberto Cavallin näytöksessä huomio kiinnittyi upeaan violettiin, samettiseen housupukuun.

Kokeile: Samettimekon ja metallinhohtoisten asusteiden yhdistelmää.

4. Villi kortti.

Tänä syksynä on lupa pukeutua niin överisti kuin tekee mieli. Pradan näytöksessä nähtiin muun muassa asu, jossa yhdistyivät juhlava yläosa, nahkainen vyötärökorsetti, puoliksi musta ja puoliksi kuvioitu kellohame, paksut sukkahousut ja sandaalit. Seilorihenkinen hattu ja näyttävät aurinkolasit kruunasivat kokonaisuuden.

Kokeile: Sekoita erilaisia kuoseja ja materiaaleja keskenään – saatat yllättyä, miten toimivia asukokonaisuuksia syntyykään. Jos sekametelisoppa ei ole juttusi, kokeile esimerkiksi metallinhohtoisen, pliseeratun kellohameen ja yksivärisen pooloneuleen yhdistelmää.

+ Jos viihdyt enemmän maanläheisissä sävyissä, syysmuoti tarjoaa myös niitä. Ralph Laurenin asukokonaisuudessa luotettiin samaan värimaailmaan päästä varpaisiin. Monenlaiset ruutukuosit ovat muodikkaita.

Lähteet: fashionmagazine.com, whowhatwear.co.uk, popsugar.com