Jari Tervo oli äveriäin elämäkerturi – nilsiäläinen Antti Heikkinen tienasi Räikkös-kirjailija Hotakaista enemmän

Taiteilija Vesa-Matti Loirin elämän kansien väliin taltioinut Jari Tervo oli viime vuoden eniten tienannut elämäkertakirjailija. Tervon ansiotulot vuonna 2018 olivat runsaat 157 000 euroa.

Tuloluvuissa eivät näy kirjan myyntitulot, sillä Loiri-teos julkaistiin vasta vuonna 2019. Viime vuonna sen sijaan julkaistiin Kari Hotakaisen kirjoittama Kimi Räikkösen elämäkerta, joka kohosi kansainväliseksi bestselleriksi.

Rautalammilla nuoruutensa viettänyt Hotakainen tienasi ennen veroja kaikkiaan 74 300 euroa. Tuloista 45 000 koostui ansiotuloista ja vajaat 30 000 pääomatuloista.

Kari Hotakainen nuoruuden kotitalonsa pihassa vuonna 2011. Kuva: Olli Herranen
 

Nilsiäläinen kirjailija Antti Heikkinen ansaitsi verotietojen mukaan viime vuonna Hotakaista enemmän, kaikkiaan 84 000 euroa. Tuotteliaana ja monipuolisena kirjailijana tunnetun Heikkisen viimeisin teos, Kalle Päätälon elämäkerta, näki päivänvalon tämän vuoden lokakuussa.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Huuhkajien päävalmentajasta Markku Kanervasta parhaillaan kirjaa kirjoittava jääkiekkomies Alpo Suhonen ansaitsi vuonna 2018 noin 40 000 euroa. Toisen lätkäjätkän, äskettäin osittaisen omaelämäkertansa Erkka julkaisseen Erkka Westerlundin tulot olivat puolestaan 113 000 euroa.

Elämäkertansta Lasse Lindqvistin kanssa kirjoittanut Tapio Suominen ansaitsi viime vuonna 66 000 euroa.

 

Elämäkertojen kohteiden tulotasot vaihtelevat alle tuhannesta eurosta yli miljoonaan euroon.

Viime vuonna eniten verotettavaa tuloa, 1,3 miljoonaa euroa, oli Toyotan MM-rallitallin päälliköllä Tommi Mäkisellä. Mäkisestä kertovan elämäkerran piti ilmestyä jo tänä vuonna, mutta sitä on lykätty vuoteen 2020.

Tommi Mäkinen. Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
 

Korkeisiin tuloihin pääsi myös Liike Nytin kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo. Hänen runsaan 606 000 euron tulonsa koostuivat 462 000 euron pääoma- ja 144 000 euron ansiotuloista. Harkimosta kertova kirja ilmestyi tämän vuoden huhtikuussa.

Elokuvaohjaaja Markus Selinin tulot olivat viime vuonna 279 000 euroa, jalkapallovalmentaja Markku Kanervan 188 000 euroa, julkkiskauppias Sampo Kaulasen 165 000 euroa, taiteilija Vesa-Matti Loirin vajaat 124 000 euroa, pääministeri Antti Rinteen 95 218 euroa, ex-hiihtäjä Juha Miedon 59 811 euroa, malli-juontaja Anne Kukkohovin 39 039 euroa ja taiteilija Miina Äkkijyrkän 22 463 euroa. Kaikista luetelluista henkilöistä on ilmestynyt tai on ilmestymässä elämäkertakirja.

Pienimmät verotettavat tulot, joilla päästiin korkean profiilin elämäkertojen kohteiksi, olivat entisen Cannonball-jengijohtaja Janne "Nacci" Tranbergin 2 542 euroa ja Cannonballin ex-jäsen Mika "Immu" Ilménin 700 euroa.

 

Tänä vuonna eduskunnasta väistynyt iisalmelainen Seppo Kääriäinen (kesk.) julkaisi tänä vuonna kirjan, joka käsittelee Suomen poliittista nykytilaa. Kääriäisen verotettavat tulot vuonna 2018 – kun hän oli osan vuodesta vielä kansanedustaja – olivat 127 955 euroa.

Tunnettu jääkiekkotoimittaja Petteri Sihvonen ansaitsi puolestaan 63 570 euroa. Kirjailijan uralle siirtyneen Sihvosen esikoisromaani julkaistiin tänä vuonna.

Seppo Kääriäinen on aina varjellut julkisuudelta politiikan ulkopuolista elämäänsä. Niin hän tekee myös kirjassaan. Kuva: Paula Pohjamo
 

Lue kaikki veroaiheiset jutut.