Kallasvuon verotettava tulo ei kerro kaikkea

Nokian entisen toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon verotettavat tulot eivät kerro kaikkea hänen ansioistaan. Kallasvuolla oli viime vuonna verotettavaa ansiotuloa noin kolme miljoonaa vähemmän kuin Nokia maksoi hänelle.

Nokian verkkosivujen mukaan Kallasvuo sai viime vuonna yhtiöstä palkkaa ja palkkioita yli 7,9 miljoonaa euroa. Verotettavia tuloja hänellä oli verotilastoissa huomattavasti vähemmän: runsaat 4,7 miljoonaa euroa ansiotuloa ja alle 300 000 euroa pääomatuloja.

- Yhtiö ei määrää, minkä vuoden verotettavaksi tuloksi se menee, vaan kertoo omasta näkökulmastaan, mitä he ovat maksaneet. Jos palkkioita jaksotetaan, tämä on käsittääkseni suhteellisen yleinen tilanne, johtaja Leena Linnainmaa Keskuskauppakamarista selvittää.

Kallasvuon Nokiasta saama palkka muodostui viime vuonna peruspalkasta (lähes 1,2 miljoonaa euroa), bonuksista (lähes 1,3 miljoonaa), osakepalkkioista (3,3 miljoonaa), optio-oikeuksista (650 000), muutoksesta eläkevastuussa (1,3 miljoonaa) ja muista palkkioista (177 000).

Kallasvuo on poikkeus, sillä useiden toimitusjohtajien verotettavat ansiotulot ovat suuremmat kuin heidän päätyöstään saamansa palkka.

Lue kaikki veroaiheiset jutut.