Kari Tapio lauloi tuloillaan maailmanmatkaajat suohon

Iskelmätähti Kari Tapio nousi viime vuonna eniten ansainneeksi populaarimusiikin työläiseksi. Hän tulonsa olivat 565 000 euroa. Summa on kuitenkin 60 000 euroa pienempi kuin laulajan vuoden 2007 ansio.

Vuosia parhaiten ansainneena popparina juhlinut The Rasmus -yhtyeen Lauri Ylönen jäi 541 000 euroon.

Maailmalla menestyneistä Nightwishin pomo Tuomas Holopainen keräsi viime vuonna 378 000. Hän peräti tuplasi ansionsa. HIM-yhtyeen keulahahmo Ville Valo pääsi 360 000 euroon.

Hyvää tiliä on tehnyt myös Lauri Tähkä Elonkerjuunsa kanssa. Tähkä sai ansiotuloja kokoon 296 000 euroa. Bonukseksi siunaantui vielä pääomatuloja 22 000 euroa. Toinen supisuomalaisten suursuosikki, Yö-yhtyeen Olli Lindholm lauloi lompakkoonsa 217 000 euroa.

Idols-kisasta pari vuotta sitten suosioon ponkaissut Anna Abreu ansaitsi mukavasti 146 000 euroa.

Iskelmälaulaja Anne Mattilan ansiot olivat 144 000 euroa, mutta sen lisäksi hän lauloi itselleen vielä pääomatuloja 30 000. Kollega Jari Sillanpäälle kertyi ansiotuloa 23 000 ja pääomatuloja 33 000.

Ikisuosikki Vesa-Matti Loiri ansaitsi viime vuona 136 000 euroa.

Lue kaikki veroaiheiset jutut.

Kristiina Brask kolminkertaisti tilinsä

Paasilinna ja Hirvisaari edelleen kirjailijoiden kärkipäässä