Äärioikeistolainen vapauspuolue sai sisäministerin, ulkoministerin ja puolustusministerin salkut

Itävallan uusi hallitus ei aio järjestää kansanäänestystä maan EU-jäsenyydestä, kertoo äärioikeistolaisen vapauspuolueen (FPÖ) johtaja ja maan tuleva varakansleri Heinz-Christian Strache.

– Seisomme EU:n takana, Strache sanoi toimittajille uuden hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa lauantaina.

FPÖ muodosti lauantaina Itävallan uuden hallituksen lokakuun parlamenttivaalit voittaneen keskusta-oikeistolaisen kansanpuolueen (ÖVP) kanssa.

Äärioikeistolainen vapauspuolue sai vaaleissa kolmanneksi eniten ääniä. Puolueet pääsivät sopuun koalitiohallituksesta perjantaina.

Liittokansleriksi on nousemassa 31-vuotias keskusta-oikeiston Sebastian Kurz, jonka ÖVP-puolue saa valtiovarainministerin, talousministerin ja oikeusministerin salkut. Samalla Kurzista tulee maailman nuorin pääministeri.

FPÖ saa uudessa hallituksessa sisäministerin, puolustusministerin ja ulkoministerin salkut. Ulkoministeriksi on nousemassa Lähi-idän asiantuntija Karin Kneissl, joka ei ole äärioikeistolaisen puolueen jäsen, mutta jonka puolue on tehtävään nimittänyt.

 

Hallitusohjelmassa painotetaan maahanmuuttajien integraatiota

 

Yksi koalitiohallituksen lauantaina julkaistun ohjelman tavoitteista on saada laiton maahanmuutto loppumaan ja varmistaa, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet karkotetaan nopeasti. Turvapaikan saisi vain väliaikaista suojelua varten. Hallitusohjelma korostaa myös integraation tärkeyttä. Niin kutsuttujen "rinnakkaisten yhteiskuntien" syntymistä itävaltalaisen yhteiskunnan oheen pyritään ennaltaehkäisemään ja kansalaisuuden voi saada vain "onnistuneen integraatioprosessin jälkeen".

Maahanmuuttoon liittyvien tavoitteiden lisäksi hallitusohjelmassa löyhennetään työlainsäädäntöä, alennetaan veroja ja puretaan normeja. 

– Keskusteluissani Heinz-Christian Strachen ja FPÖ:n kanssa tunsin, että tässä on olemassa halukkuus ei vain tehdä yhteistyötä vaan toteuttaa Itävallassa todellinen muutos, Kurz sanoi.