"Aallot olivat pahimmillaan 12–15 metriä korkeita" – Norjan viranomaiset risteilyaluksen merihädästä: Tilanne oli kriittinen

Norjassa risteilyaluksen merihädässä oli ainekset vakavaan onnettomuuteen, viranomaiset sanovat. Viranomaisten mukaan tilanne oli kriittinen, kun Viking Sky -risteilyalukseen tuli moottorivika eilen iltapäivällä ja se joutui merihätään kovassa aallokossa.

Tilannetta vaikeutti se, että myös rahtilaiva joutui merihätään samalla alueella eilen.

–  Samaan aikaan samalla alueella oli kaksi vakavaa tehtävää. Aallot olivat pahimmillaan 12–15 metriä korkeita ja tuuli myrskylukemissa, kertoi poliisipäällikkö Hans Vik tiedotustilaisuudessa.

Nyt tilanne on viranomaisten mukaan hallinnassa. Viking Skyn moottoreista osa saatiin aamuyöllä käynnistettyä, ja aluksen odotetaan saapuvan Molden kaupungin satamaan iltapäivällä neljän maissa Suomen aikaa.

Pahiten loukkaantuneiden joukossa noin 90-vuotias nainen

Viking Skylla oli matkassaan lähes 1  400 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Eilisen ja tämän päivän aikana lähes 500 matkustajaa saatiin evakuoitua.

Evakuoiduista 17 vietiin sairaalaan. Vakavia vammoja sai kolme ihmistä. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan pahiten loukkaantuneet ovat noin 90-vuotias nainen ja kaksi noin 70-vuotiasta miestä.

Kansallisuuksiltaan laivan matkustajat ovat pääosin brittejä, yhdysvaltalaisia, kanadalaisia, australialaisia sekä uusiseelantilaisia. Suomalaisia ei tiedetä olleen risteilyllä.

Norjalaismedian mukaan myös merihätään joutuneen Hagland Captain -nimisen rahtilaivan yhdeksänhenkinen miehistö saatiin evakuoitua. Miehistön jäsenet ovat kotoisin Norjasta, Puolasta ja Filippiineiltä.

Rahtialus on ankkuroituna merelle, ja se on määrä hinata satamaan olosuhteiden salliessa.

Viking Sky

Pulaan joutui uusi alus

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Matkustaja-alusten turvallisuus tarkistetaan säännöllisesti, suomalaisasiantuntija kertoo

Toistasataa evakuoitu merihätään joutuneelta risteilyalukselta Norjan rannikolla – operaatiota on tarkoitus jatkaa läpi yön, kolme loukkaantunut vakavasti

Uusimmat

Ulkomaat

Britannian hallitus syyttää venäläisten toimijoiden yrittäneen häiritä viime vuoden parlamenttivaaleja

EU-tuomioistuin mitätöi Yhdysvaltain ja EU:n datasiirtosopimuksen yksityisyyssuojahuolien takia

Armenian ja Azerbaidzhanin välillä tykistötulta ja yöllisiä hyökkäysyrityksiä, useita sotilaita kuollut

Useita tunnettuja Twitter-tilejä kaapanneilla rikollisilla vaikutti olevan kiire muuttaa pääsyoikeutensa rahaksi – tietoturva-asiantuntijan mukaan pörssikurssien manipulointi tai käyttäjien laitteiden kaappaaminen olisi vaatinut enemmän aikaa

Koronavirus horjuttaa Valko-Venäjän itsevaltaisen presidentin valtaa yllättävällä tavalla

Siperian lämpöaalto oli lähes varmasti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurausta, sanoo tutkijaryhmä

Yhdysvalloissa jälleen uusi huippuluku koronatartunnoissa – lähes 67  700 tartuntaa vuorokaudessa

USA:n korkeimman oikeuden tuomari Ginsburg pääsi kotiin sairaalahoidosta

Twitterissä vaikuttaa olevan meneillään laaja hakkerointi tunnetuilla tileillä – kohteina esimerkiksi Barack Obama ja Bill Gates

Korona sai aikaan muovijätepandemian – luonnonsuojelija löysi jo helmikuussa kymmeniä maskeja autiolta rannalta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.