Aktian pääekonomisti: Yhdysvaltain välivaalien tuloslaskenta edennyt hyvin odotetusti

Yhdysvaltain kongressivaalien tuloslaskenta on edennyt toistaiseksi hyvin pitkälti odotusten mukaan, arvioi Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.

Ennusteiden mukaan näyttää todennäköiseltä, että demokraatit saavat enemmistön edustajainhuoneeseen ja republikaanit pitävät enemmistönsä senaatissa. Jos kyseinen vaalitulos toteutuu, se aiheuttaisi Schaumanin mukaan varmasti vain pieniä markkinaliikkeitä.

Sen sijaan markkinat voisivat pelästyä, jos demokraatit onnistuisivat ottamaan haltuunsa myös senaatin, sillä republikaanit ja presidentti Donald Trump ovat olleet hyvin yritysmyönteisiä.

Ensimmäisten arvioiden mukaan republikaanit ovat kuitenkin pärjänneet hyvin monissa osavaltioissa eikä demokraattien murskavoitosta ole mitään viitteitä.

– Historiallisesti jaettu kongressi on ollut markkinoille hyvä asia. Se olisi ehkä vähän vakaampi tilanne kuin tähän asti, Schauman arvioi.

– Republikaaneilla ja Trumpilla ei olisi yhtä paljon valtaa, olisi ehkä vähän enemmän vääntöä, mutta samalla se olisi pieni hidaste, että ei tapahdu sellaista, mitä ei pitäisi tapahtua.

Schaumanin mielestä toistaiseksi ei näytä siltä, että vaalituloksesta olisi tulossa epäluottamuslause Trumpille. Hän huomauttaa, että jonkinasteinen tyytymättömyys on tavallista presidenttikauden puolivälissä.

Ensimmäisten tulosten mukaan myös monet maltilliset republikaanit ovat pärjänneet vaaleissa.

– Huhujen mukaan Trump on tehnyt ihan valtavaa työtä ja saanut monet rivirepublikaanit innostumaan. Se on voinut johtaa siihen, että republikaaneille tulee enemmän ääniä kuin aikaisemmin.

Vaalien varsinaiset tulokset: Demokraatit valtaan edustajainhuoneessa, republikaanit säilyttivät enemmistönsä senaatissa