Australia tunnustaa Länsi-Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

Australia on tunnustanut Länsi-Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Pääministeri Scott Morrisonin mukaan Australia ei kuitenkaan aio siirtää lähetystöään pois Tel Avivista ennen kuin rauhansopimus on saavutettu.

Australian hallitus on valmis tunnustamaan myös mahdollisen Palestiinan valtion ja Itä-Jerusalemin sen pääkaupungiksi.

Morrisonin mukaan kahden valtion malli on ainoa mahdollinen ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten väliseen kiistaan.

–  Meidän täytyy kuitenkin myöntää, että esteet sellaisen ratkaisun saavuttamiseksi ovat tulossa ylitsepääsemättömiksi. Toivomme, ettei näin käy, hän sanoi puheessaan Guardianin mukaan.

Sekä Israel että palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan. Valtaosa ulkomaisista valtioista on välttänyt siirtämästä lähetystöjään kaupunkiin kiistan takia.

Vuosi sitten Yhdysvallat kuitenkin tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, ja presidentti Donald Trump päätti siirtää Yhdysvaltojen lähetystön Jerusalemiin.

Päätös tuomittiin laajasti, ja YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, jossa se torjuttiin.

Morrison perusteli Australian päätöstä sillä, että maan etuna on tukea "liberaalia demokratiaa" Lähi-idässä. Hän myös arvosteli YK:ta Israelin "sortamisesta".