Australiaa piinaa myrkyllisten portugalinsotalaivojen "invaasio"

Australian koillisrannikon uimarit ovat viime päivinä kärsineet myrkyllisten portugalinsotalaivojen armadasta, jonka saapumista on Queenslandin osavaltion paikallismediassa luonnehdittu "invaasioksi".

Portugalinsotalaivat ovat meduusoja muistuttavia polttiaiseläimiä. Australian hengenpelastajien järjestö Surf Life Saving Australia arvioi eläinten aiheuttaneen viime päivinä vammoja yhteensä yli 3 500 ihmiselle.

Australialaismedian mukaan viikonlopun aikana loukkaantuneita olisi yli 5 000. Joulukuun alusta lähtien yli 22 000 ihmistä on hakeutunut hoitoon portugalinsotalaivojen aiheuttamien vammojen vuoksi Queenslandissa ja Australian kaakkoisosissa.

Neljä eri uimarantaa on suljettu eläinten vuoksi. Portugalinsotalaivan myrkyn aiheuttamat vammat ovat ihmisille erittäin kivuliaita, mutta ani harvoin hengenvaarallisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.