Brasilian presidenttiehdokas Bolsonaro: Ihailen Trumpia, hän haluaa tehdä Yhdysvalloista suuren

Brasilian presidenttiehdokas oikeistopopulisti Jair Bolsonaro sanoo olevansa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ihailija. Brasilian presidentinvaalien toinen kierros käydään 28. lokakuuta. Bolsonaro on todennäköisesti maan uusi presidentti, sillä hän sai vaalien ensimmäisellä kierroksella 46 prosenttia äänistä. Toiselle kierrokselle eteni myös vasemmistolainen Fernando Haddad, joka keräsi 29 prosenttia äänistä.

Lehdistötilaisuudessa puhunut Bolsonaro kertoi ihailevansa Trumpia.

–  Hän haluaa Yhdysvalloista suuren. Minä haluan suuren Brasilian, Bolsonaro sanoi.

Hän lisäksi painotti, ettei ole äärioikeistolainen.

– Näyttäkää minulle jokin tekoni, joka on äärioikeistolainen, hän sanoi.

Äänien määrissä mitattuna Bolsonaro sai vaalien ensimmäisellä kierroksella 49 miljoonaa ääntä, toiseksi tullut Haddad 31 miljoonaa ääntä. Haddadin taustalla on työväenpuolueen voimahahmo, entinen presidentti Luiz Inacio Lula da Silva. Lulaa ei päästetty osallistumaan vaaleihin, koska hän istuu 12 vuoden tuomiotaan korruptio- ja rahanpesurikoksista.

Bolsonaron takana on etenkin Brasilian parempiosaisia äänestäjiä maan eteläosista. Heihin ovat iskeneet Bolsonaron puheet rikollisuuteen ja korruptioon puuttumisesta. Osa on kuitenkin pidättäytynyt äänestämästä Bolsonaroa tämän naisia, homoja ja köyhiä väheksyvien puheiden takia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Asiantuntija: Israelissa ollaan poliittisessa umpikujassa, josta ei päästä eteenpäin –  "Takana ovat sekä järjestelmän rakenteelliset ongelmat että Netanjahun asema"

Venäjän ainoalla lentotukialuksella syttyi tulipalo – Amiraali Kuznetsov on ollut jo pitkään korjattavana Murmanskissa

Venäjä karkottaa kaksi saksalaisdiplomaattia vastavetona Saksan aiemmin tekemille karkotuksille

Zelenskyin tähdittämästä komediasarjasta leikattiin Putinia koskeva vitsi pois Venäjällä

Onnellisuus-29ideologiastaan tunnettu Bhutan saa tuloja vesivoimasta ja turismista – hyvinvointi jakautuu yhä epätasaisesti

Etsintöihin osallistuneet ovat saattaneet löytää kadonneen chileläiskoneen osia merestä

Harvey Weinstein päässyt 25 miljoonan dollarin sopuun häntä seksuaalirikoksista syyttävien kanssa – sopimus vapauttaisi Hollywood-mogulin lähes kaikista syytöksistä

Äänestys alkoi Britanniassa – "Kuvitelkaa, kuinka ihanaa olisi istua kalkkunaillalliselle tänä jouluna brexit ratkaistuna"

Määräaika paukkui – Israeliin kolmannet vaalit vuoden sisään

Yli 70 ihmistä kuoli jihadistien iskussa Nigerissä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.