CNN: Kahden 14-vuotiaan tytön epäillään suunnitelleen yhdeksän ihmisen tappamista

Floridassa kaksi 14-vuotiasta tyttöä on pidätetty, sillä heidän epäillään suunnitelleen yhdeksän ihmisen tappamista, uutisoi CNN. Sheriffin raportin mukaan tytöt pidätettiin sen jälkeen, kun heidän opettajansa löysi tyttöjen laatiman suunnitelman yhdeksän ihmisen tappamiseksi.

Highlandsin koululautakunta vahvistaa, että kaksi Avon Parkin koulun oppilasta on pidätetty keskiviikkona, sillä he ovat mahdollisesti suunnitelleet vahingoittavansa muita kampuksella. Lautakunta ei kuitenkaan antanut muita yksityiskohtia, sillä asian tutkinta on kesken.

Sheriffin raportin mukaan opettajan löytämän kansion sisällä oli kahdeksan paperipalaa. Papereissa suunniteltiin aseiden hankkimista, yhdeksän ihmisen tappamista ja ruumiiden hävittämistä.

Molempia tyttöjä syytetään yhdeksän murhan suunnittelusta ja kolmen kidnappaamisen sunnitellusta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.