Christchurchin joukkoampumisen uhriluku nousi 50:een, kahdella pidätetyllä ei yhteyksiä rikokseen

Kahdella Christchurchin joukkoampumisen jälkeen pidätetyllä henkilöllä ei ole yhteyksiä rikokseen, poliisi Uudessa-Seelannissa kertoi myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa.

Poliisin tiedottajan mukaan kumpikin otettiin kiinni poliisin eristämien alueiden reunalla, ja kumpikin oli aseistettu.

–  Tällä hetkellä vain yhtä henkilöä kohtaan on nostettu syytteet näiden hyökkäysten yhteydessä, tiedottaja sanoi.

Samalla poliisi kertoi, että joukkoampumisen kuolonuhrien määrä on noussut 49:stä 50:een.

Poliisi löysi uuden menehtyneen siirtäessään pois ruumiita kahdesta moskeijasta.

Yksi australialainen mies on vangittuna syytettynä joukkoampumisista.

Epäilty, 28-vuotias Brenton Tarrant tuotiin Christchurchin kaupungissa oikeuden eteen valkoisessa vanginasussa ja käsiraudoissa lauantaiaamuna paikallista aikaa.

Mies ei vaatinut pääsyä vapaaksi takuita vastaan ja pysyy pidätettynä. Asiaa käsitellään seuraavan kerran oikeudessa 5. huhtikuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.