E-Sudanissa 37 kuoli rauhankokouksen ammuskelussa

Rauhankokoukseksi aiottu tapaaminen päättyi verilöylyyn Etelä-Sudanissa.

YK:n keskiviikoksi koollekutsumassa tapaamisessa oli määrä sovitella karjavarkauksiin liittyviä kiistoja kolmen osavaltion edustajien kesken. Paikalla alkoi kuitenkin silmitön ammuskelu, jossa viranomaisten mukaan kuoli 37 ihmistä

- Taistelu vain alkoi, eikä kukaan tiedä syytä, kertoi kuvernööri Chol Tong Mayay silminnäkijöiden kuvauksiin pohjaten.

Ammuskelijat olivat tiettävästi yksityisiä henkivartijoita, poliiseja ja sotilaita. YK:n rauhanturvaajien mukaan ammuskelu alkoi, kun eräs viranomainen keskeytti kokouksen ja huusi vastustajalle.

Kapinoinnin, etnisten ristiriitojen ja karjavarkauksien synnyttämä väkivalta on varjostanut kesällä itsenäistyneen Etelä-Sudanin alkutaivalta. Vain jokin aika sitten karjavarkaudet poikivat hyökkäyksen, jossa kuoli 79 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Kreikan tulvissa on kuollut viisi ihmistä – joet tulvivat yli äyräidensä

Valko-Venäjän äänestyspaikoilla pitkiä jonoja, oppositiota syytetään "järjestäytyneestä provokaatiosta"

Moottoripyörällä liikkuneet asemiehet tappoivat Nigerissä kuuden ranskalaisturistin ja kahden paikallisen seurueen

Yhdysvalloissa ylittyi 5 miljoonan vahvistetun koronatartunnan rajapyykki, Uusi-Seelanti sinnitellyt jo sata päivää ilman tartuntoja

Suomalaistutkijat: Lupaus uusista vaaleista ei pura Beirutin jännitteitä, tarvetta myös kansainväliselle painostukselle – "Ilmapiiri on sekoitus totaalista väsymystä ja vihaa"

Öljyntorjunta Mauritiuksella ei ota onnistuakseen – oppositio vaatii jo ministereiden eroa vitkuttelun vuoksi

Libanonin protestoijat vannovat, ettei kiukku laannu nopeasti – pääministeri lupailee parlamenttivaalien aikaistamista

Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista

Mediat: Satoja loukkaantunut Beirutin mielenosoituksissa, liikkeellä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä

WSJ: Twitter liittyi Tiktok-kilpaan, alustavat keskustelut yhdistymisestä käynnissä – Microsoft edelleen kärkikosija

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.