EU valmis aloittamaan kauppaneuvottelut USA:n kanssa – pattitilanne ehkä nyt ohi

EU:n jäsenmaat antoivat torstaina hyväksyntänsä kauppaneuvottelujen aloittamiseksi Yhdysvaltain kanssa. Neuvottelumandaatin saamisesta kertoivat diplomaattilähteet.

EU:n myöntyminen neuvotteluihin päätti kuukausia kestäneen pattitilanteen, joka on johtunut ensisijaisesti Ranskan vastustuksesta.

Diplomaattilähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että neuvottelumandaatti ei tarvitse enää vahvistusta EU:n maatalousministereiltä, jotka kokoontuvat Brysselissä ensi maanantaina. Maatalousministerit kuitenkin äänestävät asiasta, mutta äänestys on katsottu lähinnä symboliseksi.

Euroopan unionin jäsenmaiden edustajat ovat pinnistelleet pitkään sopiakseen EU:n ja Yhdysvaltain välisten kauppaneuvottelujen avaamisesta. Jotkut taloustahot ovat varoittaneet, että osapuolet saattavat ajautua kauppasotaan, jollei neuvotteluja saada käyntiin.

Uhkakuvana autotullit

Ranska ilmoitti kuitenkin vastustavansa transatlanttisten neuvotteluiden aloittamista. Maan presidentti Emmanuel Macron on luvannut, että Ranska ei tee mitään sopimuksia maiden kanssa, jotka vetäytyvät Pariisin ilmastosopimuksesta.

Saksa sen sijaan on puoltanut vahvasti EU:n ja Yhdysvaltain kauppasopimusta. Saksa pyrkii ennen muuta välttämään Yhdysvalloissa autojen maahantuonnin lisätullit, joita presidentti Donald Trump on uhannut asettaa.

Maanantaina Trump uhkasi eurooppalaisia tuotteita 11,2 miljardin dollarin uusilla tulleilla, koska Atlantin tällä puolella on myönnetty tukiaisia eurooppalaiselle lentokonevalmistaja Airbusille.

–  EU on hyötynyt Yhdysvalloista kaupassa monien vuosien ajan. Se loppuu pian! Trump jyrisi tviitissään.