Eagles of Death Metalin kahden jäsenen pääsy estettiin Bataclaniin

Pariisissa terrori-iskun kohteena ollut Bataclanin konserttisali on estänyt iskun aikaan salissa esiintyneen bändin jäsenten sisäänpääsyyn rocktähti Stingin konserttiin.

Salin toisen johtajan Jules Frutosin mukaan kaksi Eagles of Death Metal -yhtyeen jäsentä, keulamies Jesse Hughes mukaan lukien, olivat yrittäneet saliin. Frutosin mukaan miehiä ei kuitenkaan päästetty sisään. Frutos sanoo, että on asioita, joita ei voi antaa anteeksi.

Hughes väitti aiemmin tänä vuonna, että Bataclanin muslimihenkilökunta olisi ollut mukana marraskuun 2015 iskussa konserttisaliin.

Rocktähti Sting avasi Bataclanin salin uudelleen eilen illalla verisen iskun vuosipäivän aattona. Jihadistien tekemässä iskussa kuoli 90 ihmistä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.