Epäillyn ampujan eno NBC:lle: "En olisi ikimaailmassa voinut uskoa, että Devin kykenee tällaiseen"

Viranomaiset eivät ole julkistaneet Teksasin kirkkoampumisesta epäillyn nimeä, mutta amerikkalaismedia on saanut sen tietoonsa nimettömiltä viranomaislähteiltä. Ampujaksi epäilty on 26-vuotias Devin Patrick Kelley.

– En olisi ikimaailmassa voinut uskoa, että Devin kykenee tällaiseen. Olen turta... Perheeni tulee kärsimään hänen pelkurimaisesta teostaan. Olen hyvin pahoillani Teksasin uhrien puolesta, epäillyn ampujan eno Dave Ivey kommentoi NBC:lle.

Ainakin 26 ihmistä kuoli, kun aseistautunut mies käveli sisään baptistikirkkoon kesken jumalanpalveluksen ja avasi tulen kohti seurakuntalaisia Sutherland Springsissä Teksasissa lähellä San Antoniota.

Teksasin oletettu kirkkoampuja oli tuomittu vuonna 2012 sotaoikeudessa vaimonsa ja lapsensa pahoinpitelystä. Hänet vangittiin vuodeksi ja erotettiin ilmavoimista.

Oletettu ampuja asui ilmeisesti San Antoniossa lähellä Sutherland Springsiä, jossa ampuminen tapahtui. Hänen kerrotaan olevan naimisissa.

Lähde: NBC

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tämä Teksasin joukkosurmasta tiedetään

USA:ssa ainakin 26 kuollut verilölyssä kirkossa – Epäilty oli median mukaan saanut potkut ilmavoimista

Uusimmat

Ulkomaat

Valko-Venäjän äänestyspaikoilla pitkiä jonoja, oppositiota syytetään "järjestäytyneestä provokaatiosta"

Moottoripyörällä liikkuneet asemiehet tappoivat Nigerissä kuuden ranskalaisturistin ja kahden paikallisen seurueen

Yhdysvalloissa ylittyi 5 miljoonan vahvistetun koronatartunnan rajapyykki, Uusi-Seelanti sinnitellyt jo sata päivää ilman tartuntoja

Suomalaistutkijat: Lupaus uusista vaaleista ei pura Beirutin jännitteitä, tarvetta myös kansainväliselle painostukselle – "Ilmapiiri on sekoitus totaalista väsymystä ja vihaa"

Öljyntorjunta Mauritiuksella ei ota onnistuakseen – oppositio vaatii jo ministereiden eroa vitkuttelun vuoksi

Libanonin protestoijat vannovat, ettei kiukku laannu nopeasti – pääministeri lupailee parlamenttivaalien aikaistamista

Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista

Mediat: Satoja loukkaantunut Beirutin mielenosoituksissa, liikkeellä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä

WSJ: Twitter liittyi Tiktok-kilpaan, alustavat keskustelut yhdistymisestä käynnissä – Microsoft edelleen kärkikosija

Valko-Venäjän äänestyspaikoilla näkyy valkoisia rannenauhoja ja kasvomaskeja – tulos on silti todennäköisesti jo ennalta selvä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.