Erdogan: Kurdien YPG-taistelijoiden vetäydyttävä Turkin vaatimalta "turvavyöhykkeeltä"

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin mukaan kurdien YPG-taistelijoiden on aseineen poistuttava 150 tunnin kuluessa Syyriassa alueelta, joka ulottuu 32 kilometrin päähän Turkin vastaiselta rajalta. Kurdeilla on aikaa vetäytymiseen reilut kuusi vuorokautta keskiviikon puolestapäivästä lähtien.

Alue on laajempi kuin mistä Turkki ja Yhdysvallat viime viikolla sopivat.

Erdogan keskusteli Syyrian tilanteesta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Sotshissa tiistaina.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan kertoi, että Venäjä ja Turkki alkavat partioida yhdessä Syyrian pohjoisosissa. Lisäksi Venäjä ja Syyria tukevat hänen mukaansa kurdijoukkojen vetäytymistä pohjoisessa.

Erdogan ylisti Turkin ja Venäjän "historiallista sopimusta".

–  Tämän sopimuksen mukaan Turkki ja Venäjä eivät salli mitään separatistista toimintaa Syyriassa, hän sanoi.

Erilaisia sopimuksia solmittu eri maiden välillä

Erdoganin ja Putinin tiistaina sopimalla alueella on Venäjän tukeman Syyrian hallinnon joukkoja. Näin siksi, että Syyria on sopinut tästä kurdien kanssa Turkin hyökkäyksen pysäyttämiseksi.

Turkki ja Yhdysvallat puolestaan pääsivät aikaisemmin sopimukseen, jossa kurdijoukkojen odotettiin vetäytyvän Turkin ehdottaman "turvavyöhykkeen" keskiosasta. Tiistaina amerikkalainen viranomaislähde kertoi, että Syyrian kurditaistelijat ilmoittivat Yhdysvalloille poistuneensa tältä alueelta. Turkin vaatima poistuminen oli ehto viiden päivän tulitauolle, josta Turkki ja Yhdysvallat sopivat viime viikolla.

Nimettömänä pysynyt lähde kertoi tiistai-iltana, että asiasta oli ilmoittanut kurdien SDF-joukkojen komentaja Mazlum Abdi kirjeessä Yhdysvaltain varapresidentille Mike Pencelle, joka sopi tulitauosta Erdoganin kanssa.

Myöhemmin myös Syyrian kurdien edustaja Redur Khalil välitti saman tiedon AFP:lle ja sanoi kurdien nyt täyttäneen tulitauon ehdon.

Assad lupasi tukea kurdeille

Tiistaina myös Syyrian presidentti Bashar al-Assad näyttäytyi pitkästä aikaa julkisuudessa vierailemalla joukkojensa luona taisteluiden etulinjassa lähellä Idlibin kapinallisaluetta. Presidentinkanslian julkistamassa videonauhoituksessa al-Assad vakuutti hallintonsa tukevan kurdeja tai mitä muuta ryhmittymää tahansa, joka vastustaa Turkin hyökkäystä maahan.

–  Se on perustuslaillinen ja kansallinen velvollisuutemme, al-Assad sanoi.

Presidentti lisäsi, että taistelu Syyrian luoteisosassa sijaitsevan Idlibin hallinnasta on ratkaiseva koko kahdeksan vuotta jatkuneen sisällissodan lopettamisessa.

Syyrian hallinnon ja kurdien suhde ei ole ollut aiemmin hyvällä tolalla, koska kurdit ovat olleet al-Assadia vastustavan Yhdysvaltain liittolaisia. Pian Turkin hyökkäyksen alettua hallituksen joukkojen ja kurdien kerrottiin kuitenkin sopineen yhteistyöstä.

Turkki aloitti hyökkäyksen Pohjois-Syyrian kurdialueelle 9. lokakuuta pian sen jälkeen kun Yhdysvallat oli ilmoittanut vetävänsä sotilaansa alueelta. Monien mielestä Yhdysvallat petti kurdit, jotka olivat sotineet amerikkalaisten liittolaisina äärijärjestö Isisiä vastaan menettäen tuhansia taistelijoitaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi maanantaina, että "pieni määrä" yhdysvaltalaisia sotilaita pysyy Syyriassa. Trumpin mukaan yksi ryhmä maahan jäävistä Yhdysvaltain joukoista on sijoitettu Jordanian ja Israelin vastaisen rajan läheisyyteen ja loput turvaavat öljykenttiä.

Yhdysvallat pyrkii estämään Syyrian öljykenttien päätymisen jihadistien haltuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.