Erdogan: Turkki voi ottaa vastuulleen Syyriassa terrori-iskun kohteeksi joutuneen kaupungin

Turkin presidentti on ottanut kantaa Pohjois-Syyriassa terrori-iskun kohteeksi joutuneen kaupungin tilanteeseen.

Presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi puhelinkeskustelussa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa, että Turkki on valmis varmistamaan Manbijin kaupungin turvallisuuden.

Manbijissa tehtiin viime viikolla itsemurhaisku, jossa kuoli 19 ihmistä. Kuolleiden joukossa oli neljä yhdysvaltalaista. Äärijärjestö Isis on ilmoittautunut iskun tekijäksi.

Yhdysvaltain joukot ovat Manbijissa tukemassa kurdi- ja arabitaistelijoita, jotka ovat karkottaneet Isisin lähes kaikkialta Syyrian itäosista. Kurdien asema muuttui tukalaksi, kun Yhdysvallat ilmoitti yllättäen vetävänsä amerikkalaisjoukot Syyriasta.

Turkki on uhkaillut jo kuukausia, että se aikoo häätää kurdijoukot Manbijista. Turkki pitää kurdijoukkoja terroristeina. Pelkona on ollut, että Yhdysvaltojen vetäydyttyä Turkki käy täydellä voimalla kurdien kimppuun.

 

Turkki pitää iskua provokaationa

 

Erdogan ja Trump keskustelivat puhelimessa toisen kerran viikon sisään. Uutistoimisto Anadolun mukaan Erdogan luonnehti puhelimessa viime viikon iskua provokaatioksi, jonka tarkoituksena on vaikuttaa Yhdysvaltojen vetäytymispäätökseen Syyriasta.

Turkki ei halua kurdijoukkojen asettuvan raja-alueensa lähettyville, koska pelkää sen vahvistavan Turkin kurdijärjestö PKK:ta.

Jännitteiden lieventämiseksi Turkki ja Yhdysvallat sopivat viime toukokuussa tiekartasta, johon sisältyy kurdijoukkojen vetäytyminen Manbijista sekä Turkin ja Yhdysvaltain joukkojen yhteinen partiointi alueella. Partiointi aloitettiin marraskuussa. Lisäksi Nato-liittolaiset pyrkivät luomaan turvavyöhykkeen, jonka tarkoituksena on erottaa kurdijoukkojen hallitsemat alueet Turkin rajasta.

Uutistoimisto Anadolun mukaan presidentit sopivat tuoreimmassa puhelinkeskustelussaan, että he panevat vauhtia turvavyöhykkeen muodostamissuunnitelmille.