Expressen: Poliisi ampui leikkiasetta kantaneen Down-miehen Tukholmassa

Tukholmassa poliisi on ampunut leikkiasetta kuljettaneen miehen varhain tänä aamuna, kertoo muun muassa Expressen-lehti.

Silminnäkijöiden mukaan mies olisi esitellyt asettaan ohikulkijoille, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet. Poliisin mukaan tilanne olisi ollut uhkaava. Siihen, että miehen kantama ase oli leikkiase, havahduttiin ilmeisesti vasta poliisin ammuttua miestä.

Lehden mukaan 20-vuotiaalla miehellä oli Downin oireyhtymä. Expressenille puhuneen miehen äidin mukaan hänen poikansa oli täysin vaaraton ja karannut kotoaan ennen tapahtumia.

Tapauksesta on aloitettu tutkinta.