FBI julkaisi valokuvia 9/11-iskusta Pentagoniin

Yhdysvaltain liittovaltionpoliisi FBI on julkaissut valokuvia syyskuun 11. päivän terrori-iskusta vuodelta 2001. FBI julkaisi 27 kuvaa puolustusministeriö Pentagoniin tehdystä iskusta.

Kuvissa näkyy muun muassa sortuneita seiniä ja rakennuksen tuhoutuneita sisäosia.

Aiemmin kuvien kerrottiin olleen ennen julkaisemattomia, mutta BBC:n mukaan kuvat olisi julkaistu kertaalleen jo aiemmin. FBI:n tiedottaja sanoo BBC:n mukaan, että kuvat julkaistiin jo vuonna 2011. Tiedottajan mukaan kuvat olivat kuitenkin kadonneet sivuilta teknisen vian takia.

BBC:n mukaan FBI:n sivuille ilmestyneiden kuvien luultiin aluksi olleen ennennäkemättömiä tuoreen aikaleiman takia.

Syyskuun 11. päivänä terrorijärjestö al-Qaida ohjasi lentokoneen Pentagoniin. Ennen tätä terroristijärjestö oli ohjannut kaksi matkustajakonetta World Trade Centerin kaksoistorneihin New Yorkissa. Neljäs kone syöksyi maahan Pennsylvaniassa.

Iskuissa kuoli yhteensä liki 3  000 ihmistä ja tuhannet saivat vammoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.