Florence-hurrikaani voi aiheuttaa katastrofaalista tulvimista – myös tornadovaroitus annettu

Yhdysvalloissa Florence-hurrikaani voi tuoda mukanaan yhtä paljon vettä kuin valtavaa tulvimista viime vuonna aiheuttanut Harvey-hurrikaani. Yhdysvaltojen kansallinen ilmatieteen laitos sanoo tuoreessa ennustuksessaan, että Florence voi tuoda joillekin alueille Pohjois- ja Etelä-Carolinassa pahimmillaan puolesta metristä metriin vettä. Asiasta uutisoi Guardian.

Laitoksen mukaan katastrofaalisen tulvimisen uhkaa ei voida liioitella.

Osaan Pohjois-Carolinaa on annettu lisäksi tornadovaroitus.

Carolinan rannikkoa lähestyvä hurrikaani Florence on luokiteltu viisiportaisella asteikolla nyt ykkösluokan hurrikaaniksi. Hurrikaanin tuulet etenevät nyt noin 40 metriä sekunnissa.

Pohjois-Carolinan osavaltiosta on paennut jo yli 12 000 ihmistä hätämajoituskeskuksiin hurrikaanin tieltä, kertoo kuvernööri Roy Cooper. Tällä hetkellä osavaltioon on avattu 130 hätämajoituskeskusta.

Sähköt ovat poikki jo yli 102 000 kotitaloudelta Pohjois-Carolinassa.

Filippiinien supertaifuuni toi rajut tuulet pohjoisrannikolle

Hurrikaani Florencen tuhot saattavat olla paljon pelättyä suurempia – STT:n tavoittama turkkilaisopiskelija valmistautuu Raleighissa elämänsä ensimmäiseen hurrikaaniin

Yli miljoonaa ihmistä kehotettu lähtemään turvaan hirmumyrskyn tieltä Yhdysvaltain itärannikolla