Göteborgissa kolme otettu kiinni epäiltyinä synagogan tuhopolttoyrityksestä

Göteborgissa kolme ihmistä on otettu kiinni epäiltyinä synagogan tuhopolttoyrityksestä. Joukko yritti sytyttää synagogan tuleen myöhään eilisiltana heittelemällä polttopulloja rakennusta kohti. Synagogan alakerrassa oli tuhopolttoyrityksen aikaan juutalaisnuorten juhlat.

Poliisi ei ole vahvistanut, mitä kaikkea rakennusta kohti heiteltiin. Tapausta tutkitaan tuhopolton yrityksenä.

Rakennus ei syttynyt tuleen, eikä kukaan tiettävästi loukkaantunut. Nuoret pakenivat tilannetta kellariin.

Göteborgin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Allan Stutzinsky näki tapahtumat omin silmin. Hän arvioi aiemmin ruotsalaismedialle, että palavia esineitä heitti kymmenkunta naamioitunutta miestä.

– Tuli paloi voimakkaasti pihalla, mutta sitten alkoi kaatosade ja palo sammui melko nopeasti, Stutzinsky sanoo.

 

Uhkailuja ei ollut tiedossa

Sen enempää Stutzinskyn kuin poliisinkaan tiedossa ei ole, että kukaan olisi uhkaillut synagogaa. Stutzinsky toteaa kuitenkin, että synagogaiskujen riski kasvaa, kun tilanne Israelissa kiristyy. Hän arvelee, että iskun taustalla voi olla Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin keskiviikkoinen päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja siitä seuranneet levottomuudet Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Myös ruotsalaisen juutalaisvihan vastaisen komitean entinen puheenjohtaja Willy Silberstein arvelee ruotsalaislehti Expressenille, että Trumpin päätöksellä ja Göteborgin synagogaiskulla on yhteys.

Malmössä ja Tukholmassa osoitettiin loppuviikosta mieltä Trumpin päätöstä vastaan. Osa mielenosoittajista uhkaili juutalaisia ja poltti Israelin lippuja.

Göteborgin tapahtumien jälkeen turvatoimia on poliisin mukaan kiristetty Tukholman synagogien lähistöllä. Malmössa turvallisuutta oli kohennettu jo aiemmin.

 

Uutista täydennetty 10.12. kello 9:06.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Synagogaan heitettiin polttopulloja Göteborgissa