Gatwickin häiriköiden käräyttäjälle tarjolla 50 000 punnan palkkio – kentän läheltä löytyneen dronen raadon yhteyttä tutkitaan

Lontoon Gatwickin lentokentän toimintaa droneilla häirinneestä henkilöstä tai henkilöistä ei ollut sunnuntaina edelleenkään tietoa. Poliisi myönsi pitävänsä mahdollisena sitäkin vaihtoehtoa, ettei mitään dronelennätystä todellisuudessa tapahtunutkaan.

Kaikki lähes 70 ilmoitusta dronejen liikkeistä kentän lähistöllä perustuvat silminnäkijöiden havaintoihin. Havaintoja tekivät niin yleisön jäsenet kuin kentän henkilökunta ja poliisit. Dronejen lennättäjistä ei vain ole löytynyt jälkeäkään.

Poliisi vapautti miehen ja naisen, jotka pidätettiin epäiltyinä lentoliikenteen häirinnästä. Sussexin poliisin mukaan kaksikkoa ei epäillä mistään rikoksesta.

– Tutkintamme jatkuu näistä teoista vastuussa olevien löytämiseksi, ja seuraamme useita tutkintalinjoja, Sussexin poliisipäällikkö Jason Tingley sanoi poliisin tiedotteessa.

Poliisi otti kiinni 47-vuotiaan miehen ja 54-vuotiaan naisen myöhään perjantai-iltana. Kaksikko on kotoisin Crawleyn kaupungista Gatwickin lentoaseman läheltä.

Ennen kuin he pääsivät vapaaksi joutuivat he kuitenkin rajuun julkiseen ryöpytykseen. Useat brittilehdet julkaisivat heidän nimensä ja kuvansa.

– Ovatko nämä ne ääliöt, jotka pilasivat joulun? kirjoitti Mail on Sunday -lehti.

Kaksikko oli pidätetty poliisin saaman vihjeen perusteella. Miehen kerrottiin harrastavan pienoishelikoptereita. Hänen työpaikkansa esimies kertoi kuitenkin miehen olleen töissä aikoina kun epäilty häirintä tapahtui.

Häirikön käräyttäjälle luvassa palkkio 

Gatwickin lentoaseman operaattori Gatwick Airport Limited on luvannut 50 000 punnan (56 000 euron) suuruisen palkkion tiedoista, jotka johtavat lentoaseman toimintaa häirinneiden pidätykseen.

Kentän läheltä on löytynyt rikkoontunut drone, jonka mahdollisia yhteyksiä häirintään tutkitaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Gatwickin lennokkihäirinnän vuoksi pidätetyt mies ja nainen vapautettiin

Gatwickin lentokentän toiminta jälleen pysähdyksissä epäillyn lennokkihavainnon takia

Gatwickin lentokenttä on jälleen osittain toiminnassa drone-häirinnän jälkeen – joitakin lentoja pääsee jo saapumaan ja lähtemään

Britanniassa poliisi pohtii lentokenttää häiriköivien dronejen ampumista – armeija pyydetty apuun

Gatwick suljettiin kokonaan dronejen vuoksi, kymmenien tuhansien joulumatka pilalle

Suomalaisten tuntema lentokenttä suljettiin pikavauhtia - reikä kiitoradassa