Hai raateli koulutyttöä ja naista Australiassa – kolme tiikerihaita sai tappotuomion

Australiassa on tapettu kolme tiikerihaita haiden hyökättyä aiemmin viikolla ihmisten kimppuun. Sunnuntaina ei kuitenkaan ollut varmuutta siitä, olivatko juuri kyseiset hait syypäitä.

Suurin tapetuista haista oli ABC:n mukaan yli kolmimetrinen, yksi oli 2,6 metriä ja pienin kaksimetrinen. Haijahdista kertonut viranomainen luonnehti tämän kokoisten haiden olevan ihmisille mahdollisesti hyvin vaarallisia.

Haihyökkäykset tapahtuivat Whitsundayn saarilla Queenslandin alueella. Uhreiksi joutuivat ABC:n mukaan 46-vuotias nainen ja 12-vuotias koulutyttö. Kumpikin oli sunnuntaina yhä sairaalahoidossa, tyttö kriittisessä tilassa.

Haihyökkäykset alueella ovat hyvin harvinaisia. Edellisestä on tiettävästi vuosia.

Australiassa on virinnyt väittelyä siitä, miten hait ja ihmiset pidetään toisistaan erossa, kun yhä useammat ihmiset viettävät vapaa-aikaansa meren äärellä. Monet tutkijat ja luonnonsuojelijat vastustavat haiden tappamista ja peräävät muita keinoja.