Hai vei surffaajalta jalan Australiassa

Kolmekymppinen miessurffaaja menetti jalkansa haille Länsi-Australiassa tiistaina. Mies oli surffaamassa Perthin lähellä sijaitsevalla Falcon Beachilla.

Vedessä oli paljon muitakin surffaajia, mutta mies oli kauhonut muita kauemmas rannasta suurempien aaltojen toivossa. Hai puraisi miehen jalan katki yli polven korkeudelta. Hänen surffilautansa katkesi kahtia keskeltä.

Tilanteen nähneet ulkopuoliset saivat lopulta raahattua miehen rannalle, josta hänet vietiin pelastushelikopterilla sairaalaan tajuttomana ja kriittisessä tilassa.

Haihavainnoista kertova järjestö oli tviitannut juuri ennen onnettomuutta, että alueella oli nähty suuri valkohai.

Asiantuntijoiden mukaan haihyökkäykset yleistyvät, kun vesiurheilusta on tullut entistä suositumpaa. Australian itärannikolla nähtiin viime vuonna erityisen paljon haionnettomuuksia, joista yhdessä kuoli japanilainen surffaaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.