Hizbollahin johtaja varoittaa Israelia Syyriaan suuntautuvista iskuista

Libanonin Hizbollah-äärijärjestön johtaja Hassan Nasrallah varoittaa Israelia sen Syyriaan tekemistä iskuista. Nasrallah suuntasi tv-haastattelussa sanansa suoraan Israelin pääministerille Benjamin Netanjahulle ja teroitti, että iskut saattavat kiihdyttää sotaa alueella.

–  Syyrian johto ja vastarinnan akseli voi millä hetkellä hyvänsä päättää, että se vastaa Israelin hyökkäykseen aiemmasta poikkeavalla tavalla, Nasrallah sanoi al-Mayadeen-televisiokanavan haastattelussa. Hän viittasi vastarinnalla Syyrian, Iranin joukkojen ja Hizbollahin liittolaisuuteen.

Israel on tehnyt vuodesta 2013 alkaen satoja ilmaiskuja Syyriaan, koska se haluaa estää Iranin vaikutusvallan kasvun naapurimaassaan.

Israel iski viimeksi alkuviikosta Syyriaan Iranin vallankumouskaartin kohteisiin. Israel kertoi vastanneensa Syyriasta tulleeseen ohjukseen, jonka Israelin ilmapuolustus torjui.

–  Meillä on pysyvä käytäntö: iskemme iranilaisiin kohteisiin Syyriassa ja haavoitamme keitä tahansa, jotka yrittävät haavoittaa meitä, Israelin pääministeri Netanjahu sanoi tuolloin.

Syyrian tilannetta seuraavan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan 21 ihmistä kuoli iskussa, ja valtaosa heistä oli iranilaisia.