Homopari ruoskittiin julkisesti Indonesian Acehissa

Homopari joutui perjantaina julkisesti ruoskituksi Indonesiassa Acehin maakunnassa. Miehet olivat toinen Acehissa tänä vuonna ruoskittu homopari.

Tuntemattomat homoseksistä tuomitut miehet saivat kumpikin selkäänsä yli 80 lyöntiä. Homoseksuaalisuus sekä seksi samaa sukupuolta olevan kanssa ovat Acehissa laittomia islamilaisen lain mukaan.

Moskeijan ulkopuolella järjestettyä ruoskintaa oli katsomassa tuhatkunta ihmistä, jotka ottivat kuvia, solvasivat ruoskittavia ja kannustivat kaapuun pukeutunutta ruoskijaa lyömään kovempaa. Homoparin lisäksi ruoskittavina oli 13 muutakin ihmistä, jotka olivat syyllistyneet muun muassa alkoholin myymiseen tai juomiseen.

Ruoskimisen käyttäminen rangaistuksena on tuonut Acehille kansainvälistä kritiikkiä. Aiemmin tänä vuonna maakunta lupasi lopettaa julkiset ruoskinnat.