Humalassa riehunut ex-ministeri jätti myös Citigroupin

Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg jätti maanantaina tehtävänsä suurpankki Citigroupin neuvonantajana, yhtiö kertoi tiedotteessaan. Jo aikaisemmin Borg on jättänyt sijoitusyhtiö Kinnevikin hallituksen sekä paikkansa Biman hallituksessa.

Borgin ero liittyy toissa viikonloppuna Tukholman saaristossa pidettyihin juhliin. Niissä Borg esitteli rajussa humalassa sukupuolielimiään ja käyttäytyi uhkaavasti muita vieraita kohtaan. Hän on sittemmin pyytänyt tekojaan anteeksi ja sanonut toikkarointinsa johtuneen kovasta stressistä.

Viranomaiset eivät vielä maanantaina olleet päättäneet, viedäänkö asiaa eteenpäin. Tutkimukset ovat edelleen kesken.

Borg toimi Ruotsin valtiovarainministerinä vuosina 2006–2014.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Aftonbladet: Ruotsin poliisi käynnisti esitutkinnan ex-valtiovarainministerin käytöksestä

Bloomberg: Ruotsin ex-ministeriä Anders Borgia epäillään lahjusten ottamisesta