IAEA solmi Intian kanssa tarkastussopimuksen

Intia on päässyt taas yhden askeleen lähemmäs ydinteknologian kansainvälisen kaupan aloittamista, kun YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA hyväksyi maata koskevan tarkastussuunnitelman.

Suunnitelma antaa IAEA:lle oikeuden valvoa 14 intialaisen ydinreaktorin toimintaa. Yhteensä maassa on 22 ydinreaktoria.

IAEA:n kanssa sovittu tarkastussuunnitelma on ennakkoehto sille, että Yhdysvaltain ja Intian välinen ydinsopimus voi tulla voimaan. Sopimus antaa Intialle mahdollisuuden hankkia siviilikäyttöön tarkoitettua ydinpolttoainetta ja ydinteknologiaa ulkomailta.

IAEA:n hallintoneuvosto hyväksyi tarkastussuunnitelman yksimielisesti. Jotkut jäsenmaat ovat kuitenkin yhä huolissaan Yhdysvaltain ja Intian välisestä sopimuksesta, sillä se antaa ydinasevaltio Intialle pääsyn ydinteknologiaan, vaikka maa ei ole allekirjoittanut kansainvälistä ydinsulkusopimusta.