IS: Kansanedustaja joutui jäämään Irman armoille – "Kissakin palasi saman tien sisälle"

Kansanedustaja Eero Lehti (kok.) on joutunut valmistautumaan Irma-hurrikaaniin, sillä hän ei onnistunut aikaistamaan maa ja vaimonsa lentoa Suomeen, kertoo Ilta-Sanomat. Neuvoja hurrikaanin varalle he ovat kysyneet paikallisilta. Lisäksi ohjeita on annettu televisiossa.

Lehdet ovat varanneet noin sata kilometriä Miamista pohjoiseen sijaitsevassa Atlantiksessa olevaan lomataloonsa ruokaa, vettä ja muita tarvikkeita, kuten paristoja ja kynttilöitä. He ovat myös ruuvanneet talonsa ikkunoiden suojaksi vaneri- ja peltilevyjä.

– Levyjen asentaminen ikkunoihin näkyy olevan täällä yhtä yleistä kuin joulukuusen osto Suomessa, siinä ei kauaa mietitä, Lehti sanoo Ilta-Sanomissa..

Alunperin Irman ennustettiin pyyhkäisevän myös Atlantiksen yli, mutta uusimpien tietojen mukaan se kiertää kaupungin hieman kauempaa Meksikonlahdelta.

-– Mutta vaikutusalueen halkaisija on 300–400 kilometriä, joten kyllä se tarpeeksi tuntuu. Jos sama myrsky menisi Jyväskylässä, se tuntuisi etelässä Helsingissä saakka.

Lehden lomatalon lähellä isoja vahinkoja ei ollut vielä sattunut, mutta olosuhteet olivat muuten myrskyisät.

– Jos menee metrinkin ulos, on heti läpimärkä. Puita ei ole vielä kaatunut, kattoja irronnut tai autoja mennyt nurin tässä meidän naapurustossamme. Kissakin palasi saman tien sisälle, kun sen päästi ulos.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.