Inhorealismi kannattelee Suomen ulkopolitiikkaa poutasään jälkeen – Upin Mika Aaltolan mukaan sodan kynnys on korkea mutta tietoisuutta kaupan ja politiikan suhteista pitäisi kehittää

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola suhtautuu toiveikkaasti Suomen mahdollisuuksiin puolustaa asemaansa epävarmuuden ja kilpailun aikaan siirtyneessä maailmassa. Suomalaisten voimavarana on syväänjuurtunut inhorealistinen maailmakatsomus, jonka varaan on luotu erilaisia selviytymiskeinoja maantieteellisesti vaikeassa kolkassa.

Aaltolan tuoreessa kirjassa Poutasään jälkeen (Docendo) luodaan katsaus Suomen turvallisuuteen, mikä tietysti merkitsee paljon puhetta Venäjästä. Läntisen Nato-jäsenyysoption lisäksi Suomi on varannut itselleen mahdollisuuden ylläpitää hyviä suhteita Venäjään ja vakauttaa tilannetta omalla lähialueella.

Tässä tarvitaan Aaltolan mukaan pelisilmää. Suomen ei pidä vastata vain muiden odotuksiin ja antautua puolueettoman välittäjän rooliin idän ja lännen välissä. Venäjän kanssa käytävästä kaupasta puolestaan sopii hyötyä, kunhan muistaa, että siihen sisältyy keskitetysti johdetussa valtiossa aina poliittisen vaikuttamisen mahdollisuus.

–  Sitä huonoa vaikuttamista pitää osata siivilöidä ja suodattaa pois ja keskittyä välttämättömiin hyviin osiin, Aaltola sanoo.

Katse sotaspekulaatioista vaikutusoperaatioihin

Avoimen sodan kynnyksen pysyessä ydinaseaikana korkeana Venäjän suurvaltapoliittiset haaveet suuntautuvat muihin kanaviin. Suomalaisille vaikutusyritykset sisäisiin asioihin ovat Aaltolan mukaan vanhastaan tuttuja, mutta petrattavaakin löytyy.

–  Meillä kiistellään ehkä liikaa sotaspekulaatioista, jotka ovat epätodennäköisiä, eikä keskitytä siihen, mitä täällä tapahtuu. Tilannetietoisuus liiketoiminnasta pitää olla hyvä, ja liiketoiminnan sekä politiikan väliset yhteydet pitää ymmärtää. Luulen, että meillä ei ehkä ole tällä hetkellä parasta mahdollista tilannetietoisuutta siitä, miten nämä vaikutussuhteet saattavat mennä, Aaltola arvioi.

Hän kaipaakin lisää panostusta hallintajärjestelmiin ja esimerkiksi finanssivalvontaan. Rahanpesuverkostojen suhteita suomalaiseen yhteiskuntaan pitäisi saada enemmän päivänvaloon, Aaltola toivoo.

Varovaista suhtautumista Venäjään suomalaisista ei tarvitse yleensä syvältä kaivaa, mutta Kiinan kanssa on hieman toisin. Aaltolan mukaan on sinisilmäistä ajatella, että Huawei olisi vain älypuhelin siinä kuin muutkin tai kiinalainen rahoitus Tallinnan tunneliin pelkkä liikenneväylähanke.

Vain hengähdystauko romahduksen jälkeen?

Aaltolan kirjan poutasää viittaa ajanjaksoon 1990-luvun lopulta vuoteen 2014. Sitä leimasivat suuret odotukset demokratian ja yhteistyön voitosta. Krimin valtaus ei tuonut takaisin vain kamppailua vallasta ja etupiireistä vaan paljon kylmää sotaa sekavamman epävarmuuden ajan.

–  Ehkä koko poutasää oli pelkkä illuusio ja se, mitä tapahtui, oli Neuvostoliiton romahtaminen, jolle lännessä sitten annettiin mukavia odotusarvoja, Aaltola pohtii.

Myönteisiä odotuksia virittäneen kauden loppu yllätti ja on vaatinut sopeutumista myös Suomessa. Inhorealistisen maailmakuvan perinne on vahvistunut ja sen pohjalle on voitu rakentaa käytännöllisiä ratkaisuja puolustuskyvyn vaalimisesta, läntisten kumppanuuksien ja verkostojen rakentamisesta, lähialueen aktiivisesta vakauttamisesta ja toimivan Venäjä-suhteen ylläpidosta.

Aaltolan mukaan Suomen pärjäämisen kannalta on tärkeää, että maa viestii selkeästi kaikille tavoittelevansa omia päämääriä oman etunsa vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.