Iranin Khamenei: Viholliset käyttävät lentokonetragediaa hyväksi

Iranin korkein johtaja, ajatollah Ali Khamenei on puolustanut maansa asevoimia johtaessaan Teheranissa perjantairukouksia.

Asevoimat myönsi viikonvaihteessa muutaman päivän vitkuttelun jälkeen pudottaneensa vahingossa ukrainalaisen matkustajakoneen, joka oli noussut Teheranista matkaan. Khamenei kutsui koneen pudottamista kauheaksi tragediaksi, joka ei kuitenkaan saisi varjostaa iranilaiskomentaja Qassem Suleimanin kuolemaa Yhdysvaltain iskussa.

Khamenein mukaan Iranin viholliset olivat ukrainalaiskoneen putoamisesta yhtä tyytyväisiä kuin iranilaiset surullisia. Viholliset ovat kyseenalaistaneet sen kautta Iranin vallankumouskaartien toiminnan, Khamenei huomautti.

Hän ylisti Suleimania ja sanoi tämän toimineen kansakunnan turvallisuuden hyväksi.

Khamenei arvosteli Yhdysvaltoja ja sanoi iranilaisen uutistoimisto Mehrin mukaan, että vaikka maa väittää olevansa iranilaisten puolella, se itse asiassa odottaa vain mahdollisuutta iskeä tikarinsa Iranin kansakunnan ruumiiseen.

Osansa arvostelusta saivat myös Saksa, Ranska ja Britannia. Nämä Euroopan maat palvelevat Khamenein mukaan vain Yhdysvaltojen etuja eivätkä saa Irania polvilleen. Khamenein viittaus liittyy Iranin ydinsopimuksen rapautumiseen.

Khamenein perjantainen esiintyminen herätti nykyisessä tulenarassa tilanteessa ennalta runsaasti huomiota. Esiintyminen oli siinäkin mielessä poikkeuksellinen, että edellisen kerran hän johti perjantairukouksia Teheranissa kahdeksan vuotta sitten, vuonna 2012.

Lavrov kehottaa Irania ja USA:ta lievittämään jännitteitä

Venäjän ulkoministerin tehtäviä hoitava Sergei Lavrov on kehottanut Irania ja Yhdysvaltoja lievittämään keskinäisiä jännitteitään. Lavrovin mukaan ukrainalaisen matkustajakoneen tragedia oli merkki siitä, että kaikkien pitäisi tehdä työtä jännitteiden lieventämiseksi sen sijaan että jatkavat uhkailua.

Lavrov arvosteli Suleimanin tappamista ja sanoi Yhdysvaltojen operaation kaivaneen maata kansainvälisen oikeuden normeilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ukraina sanoo Iranin olevan valmis luovuttamaan alasammutun koneen mustat laatikot

Yhdysvaltain sotilasjohto myöntää: Iranin viime viikon iskuissa vammoja 11 amerikkalaissotilaalle

Alasammutun matkustajakoneen uhrien kotimaat vaativat Iranilta vastauksia

Ukraina haluaa Iranilta alasammutun matkustajakoneen mustat laatikot