Isä Le Pen toivoo puoluejohtajatyttären vaihtavan nimensä

Ketä ei kaivata matkalle Elysee-palatsiin? Vanhaa kärttyisää isää.

Puolueestaan erotettu Ranskan Kansallisen rintaman perustaja Jean-Marie Le Pen on tunnettu äkkivääristä lausunnoista, eikä hän pettänyt tälläkään kertaa.

- Häpeän sitä, että Kansallisen rintaman johtajalla on minun sukunimeni, Le Pen, 86, puhisi ja toivoi tyttären menevän naimisiin sekä muuttavan nimensä.

Vuoden 2017 presidentinvaaleihin valmistautuva Kansallisen rintaman nykyinen johtaja Marine Le Pen näyttää nyt tehneen lopulliselta pesäeron isäänsä. Nöyryytystä lisää se, että isältä aiotaan viedä myös puoleen kunniapuheenjohtajan titteli.

Suivaantunut entinen laskuvarjosotilas sanoi muiden puolueiden olevan Kansallista rintamaa parempia, koska vastustajat sentään tappelevat reilusti eivätkä "puukota selkään". Hän ei enää toivo menestystä tyttärelleen presidentinvaalissa.

- Olisi skandaali, jos tällaiset moraaliperiaatteet johtaisivat Ranskan valtiota, Le Pen sanoi Europe 1 -radiolle.

Lemmikkien kohtalokas yhteenotto

Kansallisen rintaman pesänselvitys ei ole pelkää hupia, sillä puolue on vakavasti otettava tekijä Ranskan politiikassa. Vuosi sitten se järkytti monet ranskalaiset keräämällä suurimman äänisaaliin eurovaaleissa.

Puolue on menestynyt hyvin sen jälkeenkin, mutta se ei ole päässyt kunnolla kiinni vallankahvaan. Tämän estää osaltaan muiden puolueiden yhteispeli, jossa kahden ehdokkaan tilanteessa äänestetään aina muuta kuin äärioikeistoa. Ruotsidemokraattien asemaa muistuttava eristämispolitiikka on kuitenkin osoittanut murenemisen merkkejä.

Marine Le Pen saattaa hyvinkin selvittää tiensä seuraavien presidentinvaalien toiselle kierrokselle, mutta Elysee-palatsin emäntää hänestä tuskin tulee.

Isä Le Penin joutuminen epäsuosioon myös omassa puolueessa juontaa juurensa juutalaisvastaisiin ja rasistisiin lausuntoihinsa, joista hän ei ole sanoutunut irti. Isän ja tyttären suhteita saattavat hiertää muutkin asiat: puoli vuotta sitten Jean-Marien dobermanni raateli Marinen bengalinkissan kuoliaaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.