Israel iski jälleen Gazaan – Israelin mukaan isku oli vastaus rakettituleen

Israelin sotilaskoneet ovat iskeneet pariinkymmeneen kohteeseen Gazan kaistaleella, kertoo Israelin armeija. Israelin mukaan ilmaiskut olivat vastaus palestiinalaisalueelta tulleeseen rakettituleen.

Armeijan mukaan rakettihyökkäysten takana oli Gazan kaistaletta hallitseva Hamas-järjestö. Hamas on kiistänyt syytökset.

Gazan kaistaleella on ollut levotonta maaliskuusta lähtien. Väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 200 palestiinalaista ja yksi Israelin sotilas.

Hamas ja Israel ovat sotineet kolme kertaa vuoden 2008 jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Tunisia valitsee presidentin epävarmoissa oloissa – ennakkosuosikkina pidetty "Tunisian Silvio Berlusconi" pidätettiin ennen vaaleja

Kyynelkaasu ja Molotovin cocktailit sinkoilevat taas Hongkongissa – mielenosoittajat vaativat apua Britannialta

Taleban perui Punaisen Ristin porttikiellon – kieltoa oli perusteltu järjestön "epäilyttävällä toiminnalla"

Varastettu kultainen vessanpönttö on edelleen kateissa – pönttörosvot aiheuttivat mittavan vesivahingon

Saudi-Arabian iskujen odotetaan tuntuvan myös suomalaisen bensanostajan kukkarossa – iskujen seuraukset riippuvat pitkälti siitä, ketä niistä lopulta syytetään

Tunisia valitsee presidentin epävarmoissa oloissa – yksi ennakkosuosikeista pidätettiin rahanpesuepäilyjen takia

Hurrikaaniksi vahvistuva Humberto näyttää ohittavan Bahaman ja Floridan

Pääministeri Johnson vertasi Britanniaa sarjakuvahahmo Hulkiin – "mitä vihaisempi hän on, sitä vahvempi hänestä tulee"

Lehdet: Suomalaismies kuoli Kalifornian 34 uhria vaatineessa venepalossa – tutkintaraportin mukaan koko miehistö nukkui, kun sukeltajia kuljettaneella aluksella syttyi raju tulipalo

Bulgariassa ja Romaniassa taistellaan nopeasti leviävää afrikkalaista sikaruttoa vastaan

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.