Israel pysäytti Gazaan pyrkineen norjalaisaluksen – aktivistien tarkoitus murtaa yli kymmenen vuotta kestänyt saarto

Israelin laivasto pysäytti sunnuntaina Norjan lipun alla purjehtineen aluksen, joka oli matkalla Gazaan. Aluksen aktivistien oli tarkoitus murtaa yli kymmenen vuotta kestänyt Gazan saarto. Aktivistien mukaan aluksella oli 22 ihmistä ja sen rahtina oli lääkintätarvikkeita.

Israelin armeijan mukaan tapaus päättyi ilman mainitsemisen arvoisia tapahtumia. Pysäyttämisen jälkeen alusta lähdettiin siirtämään Israelin Ashdodin satamaan.

Toinen samaan aktivistiryhmään kuuluva Ruotsin lipun alla purjehtiva alus lähestyy parhaillaan aluetta. Sen odotetaan saapuvan Gazan ja Israelin lähistölle lähipäivinä.

Alukset ovat osa neljän aluksen ryhmää, joka lähti merille toukokuussa. Ne ovat pysähtyneet useissa satamissa matkallaan ja kaksi niistä jäi Palermon satamaan Sisiliassa.

Vähän ennen kuin norjalaisaluksen matka keskeytettiin, aktivistit ilmoittivat, että Israelin laivasto lähetti varoituksia alukselle.

– Israelin laivasto väittää, että rikomme kansainvälistä lakia ja että he käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja pysäyttääkseen meidät, aktivistit sanoivat lausunnossaan.

Israelilla on ollut kolme merkittävää sotilasoperaatiota Gazassa sitten vuoden 2008. Israelin mukaan saarto on tarpeellinen, jotta alueen militantit eivät voisi hankkia aseita tai varusteita. Eri aktivistiryhmät ja YK:n edustajat ovat vaatineet saarron poistamista humanitaaristen syiden vuoksi.