Italia ja Libya palauttavat vanhan siirtolaisten palauttamista koskevan sopimuksen voimaan

Italia ja Libya ovat sopineet palauttavansa voimaan maiden välisen sopimuksen, joka koskee muun muassa siirtolaisten palauttamista Libyaan. Asiasta kertoivat yhteisessä lehdistötilaisuudessa maiden ulkoministerit.

Ensimmäisellä vierailullaan Libyassa ollut Italian ulkoministeri Enzo Moavero Milanesi kutsui päätöstä sopimuksen palauttamisesta merkittäväksi ja lupaavaksi.

Sopimuksen allekirjoittivat alun perin vuonna 2008 Italian silloinen pääministeri Silvio Berlusconi ja Libyaa tuolloin hallinnut Muammar Gaddafi. Sopimusta pidettiin Italian anteeksipyyntönä siirtomaa-ajan väärinkäytöksistä. Italia sitoutui maksamaan Libyalle sijoituksina miljardeja dollareita korvauksena. Libya sitoutui puolestaan siihen, että maa pyrkii estämään laittomasti Italiaan pyrkiviä ihmisiä lähtemään Libyasta. Lisäksi maa sitoutui ottamaan vastaan palautettavia siirtolaisia.

Sopimus laitettiin jäihin vuonna 2011, jolloin Libyaa vuosia itsevaltaisin ottein johtanut Gaddafi syrjäytettiin.

Sopimuksen palauttamisesta lauantaina kertoneet ministerit eivät sanoneet, onko alkuperäiseen sopimustekstiin tehty muutoksia.

 

Yli 1 400 siirtolaista hukkunut Välimerellä tänä vuonna

 

YK kertoi perjantaina, että Välimeren yli Eurooppaan pyrkivien ihmisten määrä on laskenut merkittävästi, mutta samalla todennäköisyys kuolla ylityksen aikana on kasvanut.

–  Ylityksen tehneiden määrä on laskenut. Surmansa saaneiden ihmisten määrä on sen sijaan kasvanut melko voimakkaasti, YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustaja sanoi.

Pakolaisjärjestön mukaan Välimeren yli Eurooppaan on saapunut tänä vuonna reilut 46  000 siirtolaista, mikä on viisi kertaa vähemmän kuin vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n lukujen mukaan Italiaan ja Maltalle on saapunut kuluvan vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana alle 17  000 siirtolaista. Viime vuonna vastaavan ajanjakson aikana määrä oli yli 85  000.

Jo yli 1  400 ihmistä on tänä vuonna hukkunut ylityksen aikana. Tilastojen mukaan alkuvuonna joka yhdeksästoista Välimeren ylitystä yrittänyt siirtolainen kuoli. Viime vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana ylityksestä ei selvinnyt joka 38. siirtolainen.