Japanissa vanhainkoti jäi tulvan alle – 14 ihmisen uskotaan kuolleen

Japanissa 14 ihmisen pelätään kuolleen vanhainkodin jäätyä tulvaveden alle, kertoo Kumamoton kuvernööri. Kuolleiksi uskotut ihmiset löydettiin vanhainkodista sen jälkeen, kun läheinen joki oli tulvinut yli äyräidensä. Lääkärit eivät ole toistaiseksi virallisesti vahvistaneet kuolemia.

Vanhainkodissa oli paikalla 60–70 ihmistä, kun vesi syöksyi rakennukseen, Japanin yleisradioyhtiö NHK kertoo.

Lisäksi paikallisviranomaiset sanoivat, että yhden ihmisen uskotaan kuolleen muualla, kun maan länsiosaa koetelleet sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyöryjä. Aiemmin viranomaiset olivat kertoneet kahdesta mahdollisesta tulvatilanteen aiheuttamasta kuolemasta.

Japanin ilmatieteen laitos antoi aiemmin sateista korkeimman tason säävaroituksen osiin Kyushun saarta, mutta varoitusta on laskettu sittemmin yhdellä tasolla.

Japanin yleisradioyhtiö NHK:n mukaan arviolta 100 ihmistä on jäänyt jumiin, kun tulvat ja maanvyöryt ovat katkoneet teitä.

Joitakin junayhteyksiä on myös peruttu ja yli 8  000 kotitaloutta on ilman sähköä. Evakuointimääräys on annettu yli 200  000 ihmiselle.

Japanissa on parhaillaan sadekausi, jonka aikana paikalliset viranomaiset antavat suhteellisen usein evakuointikäskyjä maanvyörymien ja tulvien vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ulkomaat

Mediat: Satoja loukkaantunut Beirutin mielenosoituksissa, liikkeellä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä

WSJ: Twitter liittyi Tiktok-kilpaan, alustavat keskustelut yhdistymisestä käynnissä – Microsoft edelleen kärkikosija

Valko-Venäjällä äänestetään presidentinvaaleissa levottomissa tunnelmissa – oppositioehdokkaan tukijoita pidätettiin lauantaina

Brasiliassa ylittyi samalla kertaa kaksi synkkää rajapyykkiä: yli 3 miljoonaa tartuntaa ja yli 100  000 koronakuolemaa

Trump sorvaa korona-apua omilla asetuksillaan – poliitikot eivät ole päässeet sopuun tukien jatkosta

Beirutin mielenosoituksissa vannotaan kostoa – yksi poliisi kuollut, useiden ministeriöiden tiloihin tunkeuduttu, kymmeniä ihmisiä viety sairaalaan

Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä

Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen

Intian onnettomuuskoneesta vuosi polttoainetta – "On ihme, ettei kone syttynyt tuleen"

Kiinassa pohditaan, miten Hongkongiin syntyvä valtatyhjiö täytetään – vaalien siirtoa vuodella on perusteltu koronaviruspandemialla, mutta se ei välttämättä ole oikea tai ainakaan ainoa syy

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.