Jo noin 2 000 ihmistä pelastettu tuhoisien tulvien tieltä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa Texasissa Houstonin alueen tulviminen ja ihmisten evakuointi jatkuu. Kadut ovat muuttuneet liikkuviksi joiksi, ja Harvey-myrskyn ja rankkasateiden aiheuttamista tuhoista on tulossa historiallisen suuria. Yhdysvaltain kansallinen vakuutustietoinstituutti arvioi, että Harveyn aiheuttamat tuhot voivat nousta yhtä suuriksi kuin hurrikaani Katrinan aiheuttamat tuhot. Asiasta kertoo Guardian.

Instituutin mukaan on kuitenkin vielä liian aikaista tehdä tarkkaa arviota. Nyt tehdyn arvion instituutti perustaa siihen, kuinka paljon rankkasateita on vielä odotettavissa.

Hurrikaani Katrina oli Yhdysvaltain historian kallein luonnonkatastrofi.

Guardianin mukaan vakuutusvälittäjä Andrew Siffert BMS Group -vakuutusyhtiöstä arvioi, että Harvey voi aiheuttaa jopa yli 10 miljardin taloudelliset menetykset.

Yhdysvaltojen hallituksen hätätilaviraston Feman johtaja Brock Long sanoo, että Feman apua tarvitaan alueella vielä vuosia, kertoo Guardian.

Viiden ihmisen on kerrottu löytyneen kuolleena

BBC:n mukaan jopa 2 000 ihmistä on pelastettu tulvien tieltä. Guardianin mukaan Houstonin pormestari on sanonut, että tulvien alta on pelastettu yli 1 000 ihmistä.

Houstonissa ihmisiä pelastetaan 22 ilma-aluksen, 35 veneen ja 93 kuormurin voimin. Myös yli 3 000 kansalliskaartin jäsentä on lähetetty auttamaan Houstonia ja sen lähialueita viikonloppuna iskeneen Harvey-myrskyn jälkiseurauksissa, kertoo Washington Post.

Houstonin poliisi lisäksi pyytää Twitterissä avuksi ihmisiä, joilla on vene käytettävissään.

Kuolleiden määrästä ei ole tullut vahvistusta, mutta New York Timesin mukaan kuolleita olisi löytynyt ainakin viisi. Lehden mukaan loukkaantuneita on yli kymmenen. Texasin kuvernööri Greg Abbott on sanonut medialle, ettei voi vahvistaa kuolleiden määrää.

Ylikuormitetut pelastuslaitokset ovat kehottaneet ihmisiä siirtymään korkeille paikoille tai kiipeämään talojen katoille, jotta heidät voisi nähdä pelastuskoptereista. Pelastuslaitos kehottaa ihmisiä lisäksi esimerkiksi heiluttamaan lakanoita tai pyyhkeitä, jotta heidät huomattaisiin, kertoo muun muassa Washington Post.

Noin 82 000 kotia on ilman sähköä. Abbottin mukaan satoja teitä ja moottoriteitä on tulvien takia suljettu. Texasilainen Houston on Yhdysvaltain neljänneksi suurin kaupunki, jossa on yli kaksi miljoonaa asukasta.

Sademäärät luultavasti nousevat entisestään

Kansallisen ilmatieteen laitoksen mukaan viimeisen 72 tunnin aikana osassa Houstonia sademäärät ovat nousseet jopa 66 senttimetriin. Lähipäivinä Texasin tilanteeseen ei ole kuitenkaan välttämättä tulossa helpotusta, sillä sademäärien ennakoidaan kasvavan entisestään. Lisäksi Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan heikentynyt Harvey-myrsky voi hieman vielä voimistua. Tällä hetkellä kaakkoon matkaava Harvey voi laitoksen mukaan voimistua seuraavan vuorokauden aikana. Asiasta kertoo Guardian. Yhdysvalloissa riehunut Harvey-hurrikaani iski viikonlopun alkupuolella Texasiin. Harvey laantui kuitenkin pian hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hurrikaani Harvey voi aiheuttaa yhtä paljon tuhoa kuin hurrikaani Katrina