Jos Syyria tarvitsee minua, olen valmis palaamaan

Kuopiossa reilun vuoden asuneella syyrialaisella Mohammad Alibrahimilla on suuri huoli Syyriassa asuvasta perheestään. Alibrahim kuuli pojastaan viimeksi reilu viikko sitten, kun taas viime puhelusta siskon kanssa on aikaa jo yli kaksi viikkoa.

Alibrahim kertoo, että tilanne Syyriassa on muuttunut todella paljon reilun vuoden aikana. Vielä muutama vuosi sitten Syyria oli Alibrahimin mukaan yhtä rauhallinen maa kuin Suomi on nyt.

Se, että asiat ovat Suomessa hyvin ja puolestaan Syyriassa täysin päinvastaisesti tuntuu Alibrahimista pahalta.

–Välillä istun yksin ja itken, kun muistan millainen Syyria oli ennen.

Alibrahim asuu Kuopiossa vaimonsa Annelin kanssa. Pari on ollut naimisissa vuodesta 2009 lähtien. Vaikka Alibrahim on asettunut Kuopioon, jossa hän opiskelee innokkaasti suomea ja suorittaa parhaillaan työharjoittelua, on hän valmis palaamaan Syyriaan tilanteen vaatiessa.

–Jos maani tarvitsee minua, olen valmis palaamaan takaisin.

Lue lisää Alibrahimin ajatuksista Syyrian kriisistä maanantain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.