Kabulin iskuissa kuoli yli 20 ihmistä, yksi uhreista AFP:n valokuvaaja

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa on tehty aamulla paikallista aikaa kaksi räjähdeiskua, joissa on kuollut yli 20 ihmistä. Uhrien joukossa on uutistoimisto AFP:n valokuvaaja ja kolme muuta journalistia, kertovat AFP ja terveysviranomaiset. AFP:n mukaan surmansa saanut kuvaaja on Shah Marai.

Lähes 30 ihmistä on lisäksi haavoittunut. Osa heistä on viranomaisten mukaan kriittisessä tilassa.
Räjähdykset tapahtuivat samalla alueella Kabulin keskustassa peräperää. Ensimmäisen pommin räjäytti moottoripyörällä liikkunut itsemurhaiskijä. Muutaman minuutin päästä seurasi toinen räjähdys, jonka kohteena sisäministeriön edustajan mukaan olivat paikalle tulleet toimittajat.

– Pommittaja tekeytyi journalistiksi ja räjäytti itsensä väkijoukon keskellä, poliisin edustaja Kabul Hashmat Stanikzai kertoi.
Äärijärjestö Isis sanoo olevansa iskujen tekijä.