Kalifornian maastopalojen uhreja tunnistetaan dna-testeillä – toista sataa yhä kateissa

Kalifornian viranomaiset jatkoivat maastopalojen uhrien tunnistamista torstaina. Viranomaisten mukaan osavaltion pohjois- ja eteläosissa riehuneissa paloissa kuoli ainakin 59 ihmistä ja ainakin 130 oli yhä kateissa.

Kadonneiden omaisilta on kerätty dna-näytteitä, jotta palossa kuolleiden henkilöllisyys saataisiin varmistettua.

Valtaosa kadoksissa olevista on Paradisen kaupungista ja sitä ympäröivästä Butten piirikunnasta Pohjois-Kaliforniassa. Kaupunki tuhoutui käytännössä kokonaan, ja pelastusviranomaiset tutkivat koirien kanssa raunioita talo kerrallaan.

Ennen tuli-infernoa eläkeläisten suosimassa Paradisessa asui noin 26 000 ihmistä. Viranomaiset ovat vahvistaneet, että valtaosa kadoksissa olevista on yli 70-vuotiaita.

– Tulipalo oli yllättävä ja valtava, joten monet ihmiset jäivät loukkuun, kiteytti kuvernööri Jerry Bro

Kalifornian maastopaloissa kuolleita on jo ainakin 50

Kaliforniaa piinaavien maastopalojen uhriluku kasvoi jälleen, Pohjois-Kaliforniassa vahvistettu 42 kuollutta

Päiviä riehuneet maastopalot jatkavat Kalifornian korventamista, kuolonuhreja vahvistettu kaikkiaan 31 – kymmeniä yhä kadoksissa

Kalifornian maastopalojen uhriluku nousi 25:een – Etelä-Kaliforniassa löydettiin ensimmäiset kuolonuhrit

Pohjois-Kalifornian maastopalossa on kuollut jo yhdeksän ihmistä